Kommentti: Elokuussa 1991 olin Moskovassa vähemmän huolissani tulevasta kuin olen nyt - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Elokuussa 1991 olin Moskovassa vähemmän huolissani tulevasta kuin olen nyt

Neuvostoliiton vanhoillinen vallankaappausyritys kaatui 30 vuotta sitten, koska tavallisten venäläisten harhaan johtaminen ei enää onnistunut. Nyt se onnistuu jälleen tehokkaasti eikä moni enää edes muista tai usko, että Neuvostoliitossa mitään pahaa olikaan, Arja Paananen kirjoittaa.

Ihmiset toivat neuvostosotilaiden panssarivaunujen päälle kukkia jo ennen kuin tiedettiin, miten kaikessa käy. Se oli kehotus siihen, etteivät sotilaspojat tottelisi mahdollisia ampumiskäskyjä.

21.8. 8:03

Seurasin elokuussa 1991 Neuvostoliiton vallankaappausyritystä nuorena toimittajana paikan päällä Moskovassa.

Muistan turhauttavan tunteen, kun piti yrittää tehdä lehtijuttu, joka olisi suomalaisen lukijan kannalta jollain tavalla ajankohtainen vielä seuraavana aamuna, vaikka tapahtumat Neuvostoliitossa vyöryivät pikavauhdilla.

Arja Paananen ja Mauri Ratilainen Moskovassa elokuussa 1991, kun vallankaappareiden juntta on juuri kukistunut.

Silloin ei vielä ollut internetiä, ja maailman kaikkineen eli paljon hitaampaa aikaa ennen nykyistä tieto- ja viesti­tulvaa.

Ennen elokuun 1991 tapahtumia olin ehtinyt asua ja työskennellä Moskovassa toimittajana jo yhden vuoden ajan. Olin nähnyt, miten väsyneitä ihmiset olivat Neuvosto­liittoon ja miten kipeästi he kaipasivat muutosta.

Vaikka neuvosto­propaganda oli pimittänyt ihmisiltä monia asioita maan historiasta ja silloisesta nyky­todellisuudesta, jollain ihmeellisellä tavalla ihmiset silti tiesivät – tai ainakin aavistivat – kaikesta kaiken oleellisen. Heitä oli enää mahdotonta johtaa harhaan.

Lue lisää: Neuvostoliiton vallankaappausyrityksestä tasan 30 vuotta - näin suur­lähettiläs Talvitie viestitti Helsinkiin salasanomin

Muistan myös Valkoiselle talolle kokoontuneiden demokratiamielisten ihmisten päättäväisyyden ja uskomattoman tyyneyden. He olivat valmiita asettumaan Boris Jeltsinin suojaksi ihmis­kilpenä ja he halusivat estää maan vanhoillis­mielisen uudelleen­sulkeutumisen silläkin uhalla, että jotkut heistä tulisivat ehkä kuolemaan. Votkanhuuruisen Gennadi Janajevin johtamaa junttaa ei uskottu eikä sitä suostuttu pelkäämään.

Olin tuolloin vasta 24-vuotias enkä ehkä sen vuoksi ymmärtänyt myöskään itse pelätä edes riittävästi. Moskovan keskustan ympärillä oli panssarivaunuja, mutta jollain omituisella tavalla elämä oli silti samaan aikaan korostetun normaalia.

Jostain syystä muistan erityisen hyvin, kuinka Park Kulturyn metroaseman lähellä sijainneen asuntomme lähikauppaan oli tullut myyntiin täytekakkuja. Moskovalaisnaiset jonottivat niitä innoissaan aivan kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtumassa. Toisaalta tyhjien ja puolityhjien hyllyjen aikana ihmettä kyllikseen oli tietenkin juuri täytekakuissa.

Kotimme lankapuhelimesta pääsi myös soittamaan Suomeen koko ajan automaattivalinnalla, vaikka olisi luullut, että poikkeustilakomitea olisi katkaissut ulkomaanlinjat ensimmäiseksi.

Moskovan kehätiellä nuoret miehet surivat kolmen mielenosoittajan kuolemaa.

Moskovan keskustan kehä­tiellä kuoli yöllisessä väli­kohtauksessa kolme mielen­osoittajaa, jotka yrittivät estää miehistön­kuljetus­vaunujen pelätyn etenemisen Valkoiselle talolle. Aamulla tapahtuma­paikalla oli jäljellä enää vain kasa romuttuneita ajo­neuvoja ja ihmisten järkytys. Mietittiin, alkaisiko tästä todellinen veri­löyly.

Muistan nuoret, liki lapsen­kasvoiset sotilaat kurkistamassa panssari­vaunujensa katto­luukuista ja odottelemassa käskyjään. Tavalliset moskovalaiset miehet, naiset ja lapset toivat sotilaille ruokaa, ojensivat heidän käsiinsä kukkia ja puhuttelivat heitä omiksi pojikseen ja veljikseen.

Armeijan yksiköt yksi toisensa jälkeen kääntyivätkin Jeltsinin puolelle. Sotilaat eivät suostuneet ampumaan tavallisia siviilejä– ja moni oli pitkään siinä uskossa, että niin ei voisi enää koskaan, koskaan käydäkään.

Jeltsinin kuuluisaa panssarivaunupuhetta en päässyt näkemään. Sen sijaan seurasin läheltä, kun Jeltsin piti voitonpuhetta Valkoisen talon ulkoparvekkeelta kymmentuhatpäisen väkijoukon riemuitessa. Kotiarestissa ollut Mihail Gorbatshov palasi takaisin Moskovaan, mutta kaikille oli selvää, että todellinen tähti olisi siitä eteenpäin Jeltsin.

Mies toi evästä sotilaille. Valkoinen talo näkyy taustalla.

Nyt tuosta kaikesta on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta. Yhä useammin huomaan miettiväni Venäjän kohdalla, että tämän minä olen nähnyt ennenkin. Neuvostoliittomaisuus ja neuvostoajattelu on tehnyt paluuta koko presidentti Vladimir Putinin vallassaoloajan eikä sille näy vielä loppua.

Vaikka nyt on internet, ihmisten yleinen tietoisuuden taso – tai halu etsiä ja ottaa vastaan tietoa – on jostain syystä heikompi kuin se oli vuonna 1991 Neuvostoliitossa.

Vaikka sensuuri ja sortokoneisto tekevät kiihtyvällä vauhdilla paluuta Venäjälle, hämmästyttävän suuri osa ihmisistä ajattelee yhä, että ei se minua koske.

Vaikka sensuuri ja sortokoneisto tekevät kiihtyvällä vauhdilla paluuta Venäjälle, hämmästyttävän suuri osa ihmisistä ajattelee yhä, että ei se minua koske.

On aivan kuin venäläisissä ihmisissä olisi jokin kaksoisajattelun, vaikenemisen ja alistumisen mahdollistava neuvostosiru, jonka Putin on aktivoinut onnistuneesti taas toimimaan.

Aika on myös kullannut ihmisten muistot – tai eihän suurella osalla tämän hetken aktiivisista työikäisistä venäläisistä edes voi olla mitään selkeitä omakohtaisia kokemuksia Neuvostoliitosta.

Tämän päivän kolmi–nelikymppiselle venäläiselle on siksi helppo syöttää tarinaa, jonka mukaan Neuvostoliitto oli juuri sellainen hyvyyden ja ystävyyden paratiisi, jollaisena se näyttäytyy Venäjän televisiossa illasta toiseen näytettävissä neuvostoelokuvissa.

Ihmisketju suojasi Valkoista taloa. Sotilaat kääntyivät Boris Jeltsinin ja demokratiamielisten puolelle.

Valkoisen talon takapihan parvekkeelta sai hyvän kuvan siitä, millainen kansanjoukko talon ympärille oli kokoontunut.

Putinilta muistetaan lausunto, jonka mukaan Neuvostoliiton hajoaminen oli 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi.

Uutta Neuvostoliittoa Putin ei ole pystynyt rakentamaan, mutta hänellä on parhaillaankin meneillään kova yritys jonkinlaisen CCCP-2-version luomiseksi. Se ei tietenkään olisi enää sen paremmin soviet kuin sosialistinenkaan, mutta haluttaessa tilalle löytyisi helposti muita s-sanoja, kuten vaikkapa suvereeni ja solidaarinen.

Elokuun 1991 vallankaappausyritys päättyi Boris Jeltsinin voittoon. Hän oli jo tuolloin Venäjän presidentti, mutta tasavalta oli vielä osa Neuvostoliittoa.

Elokuun 1991 vallan­kaappaus­yritys oli kommunisti­puolueen, armeijan ja tiedustelu­palvelun epä­toivoinen yritys pelastaa Neuvosto­liitto, mutta siitä tulikin Neuvosto­liiton lopullista hajoamista vauhdittanut käänne­kohta.

Vaikka Putinin tekisi ehkä mieli yhdistää nyt Itä-Ukraina ja Valko-Venäjä jollain taitavalla äkki­liikkeellä Venäjän yhteyteen, hän joutuu miettimään tulevien siirtojensa seurauksia myös tätä taustaa vasten. Liekkiä olisi siis pidettävä yllä riittävän laimealla voimalla, jotta sammakko ei ymmärtäisi hypätä pois kattilasta ennen kuin vesi on kuumentunut kiehumis­pisteeseen.

Ukrainassa ja Valko-Venäjällä kansan tietoisuus on kuitenkin herännyt jo aivan toisella tavalla kuin Venäjällä.

Putin on omien sotatoimiensa seurauksena menettänyt valtaosan ukrainalaisista ja on kovaa vauhtia menettämässä nyt myös ne valkovenäläiset, jotka eivät voi hyväksyä Putinin antamaa tukea Aljaksandr Lukashenkan väkivaltakoneistolle.

Ukrainassa ja Valko-Venäjällä kansan tietoisuus on kuitenkin herännyt jo aivan toisella tavalla kuin Venäjällä.

Liettuaan maanpakoon joutunut valkovenäläinen aktivisti Volha Vialitshka sanoo, että Neuvostoliitto hajosi ainoastaan teknisesti 1991. Valkovenäläisten ihmisten pään sisällä Neuvostoliitto hajoaa vasta nyt, tänä päivänä.

Monien venäläisten pään sisällä on sen sijaan yhä edelleen täysi sekamelska. Putinin pään sisälle on mahdotonta nähdä, siitä pitää hänen KGB-taustansa huolen.

Itse olen nyt 54-vuotias ja huomaan olevani nykyisin paljon huolestuneempi tulevasta kuin olin Moskovassa elokuussa 1991.

Vallankaappausyrityksen ainoaksi jääneessä verisessä kahakassa kuolleiden kolmen ihmisen hautajaissaattue pysähtyi Valkoisen talon edustalla 24. elokuuta 1991.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?