Indonesian armeija luopuu naissotilaiden neitsyystesteistä – ihmisoikeusjärjestöt kritisoineet toimintaa jo vuosia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Indonesian armeija luopuu naissotilaiden neitsyystesteistä – ihmisoikeusjärjestöt kritisoineet toimintaa jo vuosia

Indonesian armeija on aiemmin sanonut, että neitsyystesti on tarpeellinen ”kokelaiden moraalin määrittämiseksi”.

Jatkossa nais- ja mieskokelaille tehtävät tutkimukset ovat tasavertaisia, Indonesian armeija lupaa.

12.8. 22:58

Indonesian armeija kertoo lopettaneensa kadeteiksi pyrkivien naisten neitsyystestit, kertoo CNN.

Aiemmin lääkärit ovat tarkastaneet sormin tehtävällä tutkimuksella naispuoleisten kadettikokelaiden immenkalvon ja tällä tavoin pyrkineet selvittämään, ovatko nämä harrastaneet seksiä. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) on kampanjoinut jo vuosia loukkaavaksi ja julmaksi kutsumaansa käytäntöä vastaan.

Indonesian armeija on aiemmin sanonut, että neitsyystesti on tarpeellinen ”kokelaiden moraalin määrittämiseksi”. Maailman terveysjärjestö WHO on huomauttanut, ettei immenkalvon tutkiminen ole tieteellisesti pätevä tapa määrittää, onko henkilö ollut yhdynnässä.

Nyt immenkalvoa ei enää tutkita. Asiasta kertoi tiistaina lehdistölle Indonesian armeijan esikuntapäällikkö Andika Perkasa. Perkasa on aiemmin sanonut, että miesten ja naisten valintaprosessin tulee olla tasa-arvoinen.

Indonesian laivaston tiedottajan Julius Widjojonon mukaan laivastossa naiskokelaille on tehty raskaustestejä, mutta ei neitsyystestejä. Hänen mukaansa miehet ja naiset käyvät läpi samat tutkimukset.

Indonesian ilmavoimien tiedottajan Indan Gilangin mukaan naisilta on tutkittu kystien tai muiden komplikaatioiden varalta, jotka voisivat vaikuttaa palveluskykyyn. Ilmavoimissa ei hänen mukaansa tunneta käsitettä ”neitsyystesti”.

Ihmisoikeusjärjestöt ottivat uutisen vastaan ilolla. HRW:n edustajan mukaan järjestö on keskustellut yli sadan Indonesialaisen kadettikokelaan kanssa, joiden neitsyys oli testattu. Vanhin tapaus on järjestön mukaan vuodelta 1965.

Indonesia on maailman suurin muslimimaa. Maan 234 miljoonasta asukkaasta noin 80 prosenttia on muslimeja.

Aiemmin Indonesiassa on väläytelty muun muassa neitsyystestiä ehtona lukiopaikkaan. Vuonna 2019 17-vuotias telinevoimistelija pudotettiin maajoukkueesta, koska hänen epäiltiin menettäneen neitsyytensä, ja hänet määrättiin neitsyystestiin.

Lue lisää: Voimistelijan epäiltiin menettäneen neitsyytensä – pudotettiin maajoukkueesta

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?