Dubain prinsessa Latifan, 35, vapauttamiseen tähdännyt Free Latifa -kampanja on keskeytetty. Prinsessan kanssa aiemminkin aikaa viettänyt Sioned Taylor on julkaissut Insgram-tilillään kuvan, jossa hän poseeraa Islannissa Latifan ja tämän serkun Marcus Essabrin kanssa.
– Mahtava matka Islantiin Latifan ja Marcuksen kanssa, Taylor kirjoittaa kuvan saatetekstissä.
Free Latifa -kampanjaa ajanut Latifan läheinen ystävä Tiina Jauhiainen, joka avusti Latifaa hänen pakoyrityksessään kolme vuotta sitten, pitää tilannetta parannuksena entiseen verrattuna.
– En ole tavannut Latifaa henkilökohtaisesti, hän kertoo IS:lle.
– Tässä vaiheessa minulla ei ole henkilökohtaista varmennusta Latifan tilanteesta, mutta hänen serkkunsa mukaan hän on nyt vapaa.
– Ainakin näennäisesti Latifan tilanne on parempi kuin se on ollut viimeisen kahden vuosikymmenen ajan. Hänhän ei ollut lähtenyt maasta vuoden 2000 jälkeen ja nyt on päässyt jo matkustamaan eikä ole vangittuna. Kampanja on siis onnistunut.
Prinsessa Latifa ja Tiina Jauhiainen pakomatkalla 2018.
Maaliskuussa 2018 Latifa ja Jauhiainen yrittivät Arabiemiraateista pois veneellä, jonka kimppuun käytiin kansainvälisillä vesillä. Aseistautuneet armeijan joukot ottivat naiset ja heitä pakomatkalla avustaneen ranskalaisamerikkalaisen entisen vakoojan Hervé Jaubertin kiinni Goan edustalla, ja heidät vietiin Dubaihin.
– On vaikeaa uskoa, että se Latifa, joka puhui minulle ja suunnitteli pakoaan seitsemän vuoden ajan ja joka vasta julkaisi videoita, joissa hän puhui pakkokeinoista joita Dubai oli käyttänyt, jotta hän suostuisi heidän ’propaganda’-suunnitelmaansa, olisi todella vapaa. Toivon että hän on (vapaa), mutta en usko sitä, Jaubert vastaa Ilta-Sanomille.
– Joka tapauksessa häntä ei olisi koskaan pitänyt kidnapata Yhdysvaltojen lipun alla purjehtivasta aluksesta kansainvälisiltä vesiltä. Hänet kidnapattiin ja pakotettiin tahtonsa vastaisesti Dubaihin Intian avustuksella. Aion vaatia oikeutta uhreille ja saada vastuuseen heidät, jotka suunnittelivat tämän väkivaltaisen ja rikollisen hyökkäyksen Nostromo-alukselle ja ne Yhdysvaltojen viranomaiset, jotka auttoivat sijaintimme selvittämisessä, hän sanoo.
Yhdysvaltojen liittovaltion keskusrikospoliisi FBI auttoi paikantamaan pakoveneen sijainnin, koska se luuli prinsessan olleen siepattu.
Prinsessa Latifaa pidettiin pakoyrityksen jälkeen vankeudessa kaiketi ainakin kuluvan vuoden kevääseen saakka. Hänen Free Latifa -kampanjaa ajaneet ystävänsä julkaisivat alkuvuonna Latifan salaa kylpyhuoneessa nauhoittamia videoita, joissa Latifa kertoi olevansa isänsä panttivankina.
– En tiedä, selviänkö tästä tilanteesta enää. Poliisit ovat uhkailleet, että joudun olemaan vankeudessa koko loppuelämäni enkä näe aurinkoa enää ikinä, masentuneen oloinen Latifa kertoo kännykkävideolla.
Sen jälkeen YK on vaatinut Arabiemiirikunnilta todisteita siitä, että prinsessa on hengissä.
Loppukeväästä kuvia prinsessasta on alkanut tihkua kuvapalvelu Instagramiin, mutta monet ovat olleet huolissaan siitä, että ovatko ne tavalla tai toisella lavastettuja. Kuvien aitoutta ei ole voitu todistaa. Prinsessa Latifa ei ole suoraan puhunut julkisuudessa, antanut haastatteluja tai julkaissut mitään omilla sosiaalisen median tileillään.
Amnestyn mielenosoitus Latifan vapauttamiseksi Helsingissä syksyllä 2019.
Detained in Dubai -järjestön puheenjohtaja Radha Stirling toteaa järjestön tuoreessa tiedotteessa, että YK:n pitäisi jatkaa prinsessa Latifan tilanteen seuraamista. Tiedotteessa puhutaan Islannista käsin jatkuvasta ”prinsessa Latifan valokuvakampanjasta”.
– Vaikka prinsessa Latifa ei ole puhunut julkisuudessa tai viestinyt omien sosiaalisen median tiliensä välityksellä, hänen asianajajansa Lontoossa ovat kertoneet brittiläisille toimittajille ja kampanjoijille hänen toiveestaan ’viettää hiljaiseloa poissa median parrasvaloista’, Stirling sanoo.
– Yhdistyneet kansakunnat on seurannut Latifan tapausta vuoden 2018 alusta, jolloin me valtuutimme asianajaja Toby Cadmanin tapaukseen. Sen jälkeen YK on ilmaissut syvää huolta hänen turvallisuutensa puolesta ja vaatinut todisteita elonmerkeistä ja hänen vapaudestaan. YK on oikea foorumi Latifan ahdingon tarkkailun jatkamiseen.
Vanha kuva prinsessasta.
Prinsessa Latifan serkku Marcus Essabri on kommentoinut Twitterissä jälleennäkemistä Islannissa. Hänen mukaansa prinsessa Latifa voi hyvin.
– Minulla oli tunteikas jälleennäkeminen serkkuni Latifan kanssa Islannissa. Oloni on siunattu, kun sain viettää hänen kanssaan. On ilahduttavaa nähdä hänet niin iloisena, hyvinvoivana ja tulevaisuudensuunnitelmiinsa paneutuneena.
– Latifa tekee omat päätöksensä ja elää elämäänsä kuten hän tahtoo, serkku kirjoittaa.
– Puhun Latifan kanssa lähes päivittäin, ja hän on pyytänyt minua toistamaan, että hän haluaa elää elämäänsä rauhassa yksityishenkilönä, hänen hyvinvoinnistaan spekuloinnin loppuvan ja kiittää kaikkia kauniista toivotuksista.
– Näissä olosuhteissa vetäydyn nyt Free Latifa -kampanjasta, Essabri kirjoittaa.
Marokossa syntynyt ja Pariisissakin lapsena asunut Essabri muutti Dubain hoviin 12-vuotiaana asumaan sheikin naineen tätinsä kanssa. Essabrin täti on Latifan äiti. Tuolloin ilmapiiri Dubaissa ei ollut yhä tiukka kuin se on nyt, sittemmin sukupuolensa mieheksi korjannut Essabri on kertonut ABC Newsin mukaan.
Essabri vietti paljon aikaa Latifan isosiskon Shamsan kanssa, joka yritti paeta 2000 sheikin kiinteistöltä Britanniassa, mutta hänet otettiin kiinni ja vietiin takaisin Dubaihin. Shamsa ei ole ollut julkisuudessa sitten vuosituhannen vaihteen.
Prinsessa Latifa yritti myös paeta maasta vuonna 2002, minkä jälkeen hän on ystäviensä mukaan useaan otteeseen valittanut, että hän ei voi lähteä maasta, koska hänellä ei ole passia.
Britanniassa pitkään asunut Essabri on osallistunut Free Latifa -kampanjaan.
Ensimmäisessä toukokuussa julkaistussa kuvassa prinsessa Latifa (kesk.) on Mall of Dubaissa edessään pöydällä kertakäyttömuki ja kasvomaski. Kuvan aitoudesta ei ole takuita.
Brittiläinen Sioned Taylor on viime aikoina julkaissut Instagram-tilillään neljä kuvaa prinsessa Latifan kanssa.
Toisessa julkaistussa kuvassa prinsessa Latifa on Dubaissa meren äärellä ravintolassa.
Ensimmäisen kuvan hän julkaisi 20. toukokuuta dubailaiselta ostoskeskukselta kahvikuppien ääreltä. Toinen kuva taas on julkaistu 22. toukokuuta, ja siinä Taylor ja Latifa ovat luksusravintolassa Dubaissa, ja Taylor kertoi kuvan olevan otettu ”aiemmin”.
Kolmas kuva taas on kuvatekstin mukaan otettu Madridin lentokentällä, ja se on julkaistu 21. kesäkuuta.
– Mahtava eurooppalainen loma Latifan kanssa. Meillä on hauskaa tutkaillessa, hän kirjoitti kuvan saatteeksi.
Juuri ennen lentokenttäkuvaa julkaistiin tiedote, jonka prinsessa Latifan väitetään antaneen asianajajiensa välityksellä. Sen mukaan Latifa oli vieraillut kolmessa maassa Euroopan-lomallaan.
– Pyysin häntä julkaisemaan muutaman kuvan verkossa todistaakseni kampanjassa mukana oleville, että voin matkustaa, minne haluan. Toivon, että voin nyt elää elämääni rauhassa ilman median tarkkailua. Kiitän kaikkia ystävällisistä toivotuksista, Latifan väitetyssä lausunnossa sanotaan.
Prinsessa Latifa ja Sioned Taylor väitetysti Madridin lentokentällä.
Madridin-kuvan jälkeen Taylor on julkaissut tilillään kuvia dubailaisesta viiden tähden hotellista ja asuntovaunumatkalta Kaliforniasta. Näiden kuvien yhteydessä hän ei ole maininnut mitään prinsessa Latifasta.
Brittilehti Guardianin mukaan Taylor on Britannian merivoimien veteraani, opettaja ja entinen hovin työntekijä.
Prinsessa Latifa eli sheikha Latifa bint Mohammed bin Rašid Al Maktumon on yksi Dubain hallitsija sheikki Muhammad ibn Rašid Al Maktumin 25 lapsesta.
Muhammad ibn Rašid Al Maktum on paitsi Dubain hallitsija myös Arabiemiirikuntien pääministeri ja varapresidentti sekä yksi maailman rikkaimmista kuninkaallisista.
Hänellä on kuusi vaimoa, joista kuudes, prinsessa Haya pakeni vuonna 2019 Britanniaan, josta hän haki turvapaikkaa itselleen ja lapsilleen. Osana oikeudenkäyntiä tuomioistuin totesi, että Dubain hallitsija määräsi ja järjesti Latifan kiinnioton vuonna 2018. Hän oli myös estänyt tyttärensä paon vuonna 2002 ja oli lisäksi Latifan isosiskon sieppauksen takana Britanniassa vuonna 2000.
– Väitteet, joiden mukaan isä määräsi ja järjesti tyttäriensä Shamsan ja Latifan sieppauksen ja palautuksen Dubaihin, ovat hyvin vakavia. Olen tullut siihen tulokseen, että hän pitää yllä hallintoa, jonka yhteydessä kummaltakin näistä nuorista naisista on riistetty heidän vapautensa, tuomari Andrew McFarlane sanoi.
Artikkelia päivitetty klo 23.15: korjattu ingressiin pakoyrityksen tapahtumavuosi vuodeksi 2018.