Thaimaan koronahelvetti: ruumishuoneiden työntekijät pyörtyilevät uupumuksesta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Thaimaan koronahelvetti: ruumishuoneiden työntekijät pyörtyilevät uupumuksesta

Thaimaassa tartuntamäärät ovat nousseet tällä viikolla ennätyslukemiin.

Thammasatin yliopistosairaalassa ruumiiden säilömiseen on vuokrattu erillinen kontti, koska ruumishuoneelle ei enää mahdu.

5.8. 10:18

Thaimaan ruumishuoneilla työntekijät painivat uupuneina jälleen huonontuneessa koronavirustilanteessa. Keskiviikkona maassa kirjattiin ensimmäistä kertaa yli 20 000 uutta tartuntaa, ja sama raja rikottiin uudelleen heti perään torstaina.

Torstaina viranomaiset ilmoittivat 160 uudesta kuolemantapauksesta. Thammasatin yliopistosairaalassa ruumiiden säilömiseen on vuokrattu erillinen kontti, koska ruumishuoneelle ei enää mahtunut.

Oikeuslääketieteellinen tutkija Thanitchet Khetkham kuvailee tilannetta uutistoimisto AFP:lle "erittäin uuvuttavaksi".

–  Emme ehkä ole varsinaisesti etulinjassa olevia työntekijöitä, jotka toimivat tartunnan saaneiden potilaiden kanssa päivittäin. Olemme kuitenkin viimeinen vaihe, ja meidän on oltava avuksi miten suinkin pystymme, hän kertoo.

–  Olen nähnyt työntekijöidemme pyörtyvän useaan otteeseen viime aikoina, joten väsymystä todellakin alkaa olla. Olemme lähes äärirajoilla.

Kaikki saapuvat ruumiit testataan koronaviruksen varalta. Testin ottavalla työntekijällä on yllään koko vartalon peittävä suojapuku sekä kasvomaski ja -suoja.

Työmäärä on triplaantunut

Oikeuslääketieteellinen lääkäri Thippailin Phinjirapong kertoo AFP:lle, että henkilökuntaa on yhtä paljon kuin ennen pandemiaa, mutta työmäärä on kolminkertaistunut.

–  Meillä todellakin on kova paine ja olemme stressaantuneita. Jos yksi henkilökunnasta sairastuu, olemme pulassa, hän sanoo.

Maan hallitus on asettanut tiukkoja rajoituksia päivittäiseen elämään kymmenissä provinsseissa, kun se pyrkii rajoittamaan viruksen leviämistä. Erityisesti tilannetta on huonontanut helposti tarttuva deltavariantti.

Baarit, uima-altaat, museot ja monet muut julkiset paikat on suljettu, ostoskeskuksissa ja ravintoloissa on voimassa rajoituksia ja yöllä on voimassa seitsemän tuntia kestävä ulkonaliikkumiskielto. Tähän mennessä toimet eivät juurikaan ole onnistuneet hillitsemään tartuntalukuja

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?