Uusi delta plus -virusmuunnos huolestuttaa maailmalla – WHO nimennyt tarkkailtavien muunnosten listalle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uusi delta plus -virus­muunnos huolestuttaa maailmalla – WHO nimennyt tarkkailtavien muunnosten listalle

Virusmuunnos sekvensoitiin ensimmäisen kerran Euroopassa maaliskuussa. Delta plus -variantin aiheuttamia tapauksia on tavattu Etelä-Korean ohella Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Intiassa.

5.8. 1:00

Etelä-Korean tartuntatautikeskus tiedotti tiistaina kahdesta uuden delta plus -variantin aiheuttamasta koronatartunnasta, kertoo Washington Post. Osa asiantuntijoista pitää delta plus -varianttia aiempia virusmuunnoksia helpommin tartuttavana.

Virusmuunnos sekvensoitiin ensimmäisen kerran Euroopassa maaliskuussa. Delta plusin aiheuttamia tapauksia on tavattu Etelä-Korean ohella Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Intiassa.

Intiassa asiantuntijat ovat Maailman terveysjärjestö WHO:n tavoin nimenneet delta plus -variantin tarkkailtavien virusmuunnosten listalle.

Maan terveysministeriö kertoo WP:n mukaan variantin pystyvän sitoutumaan vahvemmin keuhkojen soluihin, jolloin sillä on suurempi vastustuskyky eri hoitomuodoille.

Heinäkuun loppuun mennessä Intiassa oli sekvensoitu kaikkiaan 70 delta plus -variantin aiheuttamaa koronatapausta.

– Näimme, miten Intia taisteli deltamuunnoksen kanssa ja kuinka nopeasti virus levisi. Miksi ajattelisimme delta plusin olevan sen erilaisempi, pohti yhdysvaltalaisen Meharryn lääketieteellisen yliopiston johtaja James E.K. Hildreth Washington Postille.

Intialaislehti Hindustan Times kuitenkin kertoo maan kansallisen sekvensointiorganisaation pitävän ”epätodennäköisenä”, että delta plus olisi tartuttavampi kuin deltavariantti. Sekvensointiorganisaation mukaan pitkäaikaisia kehityskulkuja on toistaiseksi vaikea hahmottaa.

Britanniassa delta plus -tapauksia on toistaiseksi todettu 39 kappaletta ja kuusi tapausta odottaa vielä varmistusta. Asiantuntijoiden mukaan virusmuunnos ei ole toistaiseksi saanut maassa ”jalansijaa”.

Plus-liite variantin nimessä viittaa sen piikkiproteiinin mutaatioon, joka on samankaltainen kuin alfavariantilla eli niin sanotulla brittimuunnoksella. Delta plus tunnetaan myös nimillä B.1.617.2.1 ja AY.1.

Herkästi tarttuva deltamuunnos on parhaillaan monessa maassa – Suomi mukaan lukien – niin sanottu valtavirus eli variantti, joka vastaa suurinta osaa uusista koronatartunnoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?