Tähtitieteilijät havaitsivat ensimmäistä kertaa valoa mustan aukon takaa – todistivat Einsteinin teorian oikeaksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tähti­tieteilijät havaitsivat ensimmäistä kertaa valoa mustan aukon takaa – todistivat Einsteinin teorian oikeaksi

Tutkijoiden mukaan havainto oli mahdollinen, koska Albert Einsteinin teorian mukaisesti painovoima on aika-avaruuden kaareutumista.

Havainnekuva röntgenleimahduksista mustassa aukossa.

3.8. 21:11

Tähtitieteilijät ovat ensimmäistä kertaa onnistuneet havaitsemaan valoa mustan aukon takana. Tämä todistaa fyysikko Albert Einsteinin yleiseen suhteellisuusteoriaan pohjautuvan käsityksen oikeaksi, CNN uutisoi.

Stanfordin yliopiston astrofyysikko Dan Wilkins ja hänen kollegansa tarkkailivat röntgensäteilyä, jota vapautui supermassiivisesta mustasta aukosta, joka sijaitsee noin 800 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevan Zwicky 1 -spiraaligalaksin keskustassa.

Nämä kirkkaat valoleimahdukset eivät ole tavattomia, koska vaikka valo ei voi paeta mustasta aukosta, sitä ympäröivä painovoima voi kuumentaa materiaaliin miljooniin asteisiin. Tämä voi vapauttaa radioaaltoja ja röntgensäteilyä.

Mutta Wilkins huomasi myös pienempiä välähdyksiä röntgensäteitä, jotka ilmaantuivat myöhemmin ja olivat eri värisiä – ja ne tulivat mustan aukon takaa. Tutkijoiden mukaan pienemmät välähdykset, niin sanotut ”valokaiut”, olivat samanlaisia röntgensäteitä, mutta ne heijastuivat mustan aukon takaa.

– Voimme nähdä sen, koska musta aukko kaareuttaa avaruutta, taivuttaa valoa ja vääntää magneettisia kenttiä itsensä ympärille.

Einsteinin 1900-luvun alussa luoman teorian kulmakiviin kuuluu ajatus siitä, että painovoima on aika-avaruuden kaareutumista.

– 50 vuotta sitten, kun astrofyysikot alkoivat spekuloida, miten magneettikenttä voi käyttäytyä lähellä mustaa aukkoa, heillä ei ollut käsitystäkään siitä, että meillä olisi joskus tekniikoita tämän havaitsemiseksi suoraa ja siihen, että näemme Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian käytännössä, tutkimuksessa mukana ollut Roger Blandford sanoi lausunnossaan.

Tutkijoiden alkuperäisenä tarkoituksena oli oppia lisää mustan aukon koronasta eikä suinkaan havaita valoa mustan aukon takaa. Koronan uskotaan muodostuvan, kun kaasua valuu mustaan aukkoon, jossa se kuumenee miljooniin asteisiin. Siinä lämpötilassa elektronit irtaantuvat atomeista ja luovat magneettista plasmaa. Mustan aukon voimakkaassa pyörteessä magneettikenttä kaartuu niin korkealle aukon yläpuolelle ja kääntyy itsensä ympärille niin paljon, että se lopulta hajoaa.

Tutkijat aikovat jatkaa vielä koronan tutkimista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?