Muistiinpanot julki: Trump pyysi oikeusministeriä julistamaan vaalit vilpillisiksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Muistiinpanot julki: Trump pyysi oikeusministeriä julistamaan vaalit vilpillisiksi

Oikeusministeriön mukaan vaalivilppiin viittaavia todisteita ei löytynyt koskaan.

”Sanokaa vain, että vaalit olivat korruptoituneet ja jättäkää loppu minun hoidettavaksi”, Donald Trumpin kerrotaan sanoneen perjantaina julkaistujen muistiinpanojen mukaan.

30.7. 22:37

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump yritti joulukuussa painostaa maan oikeusministeriötä julistamaan marraskuun 2020 presidentinvaalit vilpillisiksi, kertoivat perjantaina julkaistut muistiinpanot.

Trump yritti muun muassa ohjeistaa silloista oikeusministeriä Jeffrey Rosenia julistamaan vaalit ”korruptoituneeksi”.

–  Sanokaa vain, että vaalit olivat korruptoituneet ja jättäkää loppu minun hoidettavaksi, Trump sanoi muistiinpanojen mukaan.

Joulukuun lopulla Rosen vastasi Trumpille, että ministeriö oli tutkinut Trumpin väitteitä vaalivilpistä, eikä siihen viittaavia todisteita koskaan löytynyt.

Perjantaina julkaistut muistiinpanot ovat osa Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen valvontakomitean tutkinta-aineistoa. Tutkinta koskee Trumpin hallinnon yrityksiin puuttua presidentinvaalien tulokseen.

Trump hävisi vaaleissa nykyiselle presidentille Joe Bidenille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?