Venäläisen tutkivan uutissivuston päätoimittaja pakeni maasta – sanoo jättäneensä kotimaansa pysyvästi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäläisen tutkivan uutissivuston päätoimittaja pakeni maasta – sanoo jättäneensä kotimaansa pysyvästi

Roman Badanin sanoo, ettei aio palata Venäjälle. Hän oli ulkomailla, kun kuuli, että hänen pyörittämänsä sivusto oli julistettu ”ei-toivotuksi” organisaatioksi ja siten suljettu.

Roman Badanin on tällä hetkellä New Yorkissa. Hän ei aio palata Venäjälle.

30.7. 18:32

Venäläisen tutkivan journalismin sivuston Proektin päätoimittaja Roman Badanin on lähtenyt Venäjällä välttääkseen mahdolliset syytteet, Reuters uutisoi. Venäjän viranomaiset julistivat sivuston ”ei-toivotuksi” organisaatioksi heinäkuun puolivälissä ja siten käytännössä sulkivat sen.

Badaninilla ei ole suunnitelmissa palata Venäjälle ja hän myös evakuoi henkilökuntaansa.

Proekt on julkaissut useita tutkivia, vähemmän mairittelevia artikkeleita Venäjän johtavasta eliitistä. Proekt on muun muassa kirjoittanut presidentti Vladimir Putinin väitetystä salatusta lapsesta ja oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkytyksestä.

Lue lisää: Venäläissivusto löysi salatun ”Vladimirintyttären” – yhdennäköisyys Putinin kanssa 70 prosenttia

Badanin antoi haastattelun Reutersille New Yorkissa, jossa hän on väliaikaisesti. Hän oli ollut vaimonsa ja lastensa kanssa lomalla ulkomailla, kun Proekt julistettiin ”ei-toivotuksi” organisaatioksi ja päättäneensä heti, ettei palaisi Venäjälle. Badanin ei tiedä, minne lopulta aikoo asettua.

Vuonna 2015 voimaan tulleen lain mukaan ”ei-toivottujen” organisaatioiden jäsenet voivat joutua jopa kuudeksi vuodeksi vankilaan. Kreml on kiistänyt, että mediaa on luokiteltu ”ei-toivotuksi” poliittisista syistä.

Badaninin mukaan myös Proektin henkilökuntaa uhkaavat syytteet ja julistaminen ”vieraan vallan agenteiksi”. Badanin on jo julistettu vieraan vallan agentiksi, samoin kuin varapäätoimittaja Mihail Rubin.

– Me yritämme evakuoida henkilökuntaa, jos työntekijöille sopii tietysti, läheisiin maihin.

Badaninin mukaan Rubin on tällä hetkellä New Yorkissa eikä hänelläkään ole aikeita palata Moskovaan.

Badaninin mukaan Proektia tullaan jatkamaan jossain muodossa.

– Pääero on, se että suuri osa tiimistä on Venäjän ulkopuolella välttääkseen laittomat toimet heitä vastaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?