USA lennätti Afganistanissa käyttämiään tulkkeja turvaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA lennätti Afganistanissa käyttämiään tulkkeja turvaan

Evakuoitavien määrä voi nousta kymmeniintuhansiin. Ulkomaisille joukoille työskennelleet afganistanilaiset pelkäävät Talebanin kostoa.

Yhdysvaltalaissotilas kävelee afganistanilaisen tulkin kanssa Gamberin tukikohdassa Afganistanissa joulukuussa 2014.

30.7. 15:09

Ensimmäinen erä yhdysvaltalaisjoukkojen palveluksessa Afganistanissa olleita tulkkeja saapui perjantaina Yhdysvaltoihin. Asiasta kertoneen presidentti Joe Bidenin mukaan Yhdysvallat aikoo pitää kiinni lupauksestaan auttaa tuhansia afganistanilaisia, jotka työskentelivät rintarinnan yhdysvaltalaisjoukkojen kanssa.

Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden joukoille työskennelleet afgaanit pelkäävät Talebanin kostoa ulkomaisten joukkojen vetäytymisen jälkeen. Ääri-islamilainen liike on vallannut Afganistanissa viime aikoina huomattavia uusia alueita, ja sen pelätään voivan ottaa ennen pitkää koko maan haltuunsa.

Ensimmäisellä lennolla Yhdysvaltoihin saapui noin 200 henkilöä. Sotilastukikohdassa tehtävän terveystarkastuksen jälkeen heidät ohjataan uusiin koteihinsa eri puolille Yhdysvaltoja.

Valkoisen talon mukaan tiedustelu- ja turvallisuusviranomaiset ovat selvittäneet perusteellisesti kaikkien Yhdysvaltoihin päästettävien afganistanilaisten taustat.

Yhdysvaltain joukkojen palveluksessa työskenteli parinkymmenen vuoden aikana noin 20 000 afganistanilaista, jotka ovat anoneet viisumia päästäkseen maahan. Perheenjäsenet mukaan lukien mahdollisten evakuoitavien määrän on arvioitu voivan nousta jopa 100 000:een.

Yhdysvaltain kongressi hyväksyi torstaina yli miljardin dollarin määrärahan yhdysvaltalaisia Afganistanissa avustaneiden paikallisten siirtämiseksi Yhdysvaltoihin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?