Huippuluokan jalokiviliike ryöstettiin Pariisissa – sähköpotkulaudalla paennut mies sai yli 2 miljoonan saaliin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Huippuluokan jalokiviliike ryöstettiin Pariisissa – sähköpotkulaudalla paennut mies sai yli 2 miljoonan saaliin

Käsiaseen ja sähköpotkulaudan kanssa liikkunutta ryöstäjää etsitään Ranskassa lukuisten poliisien voimin.

27.7. 22:25 | Päivitetty 28.7. 19:10

Arvostettu luksusluokan jalokiviliike Chaumet ryöstettiin tiistaina Pariisissa lähellä kuuluisaa Champs-Elysees-katua, kertovat uutistoimisto Reuters ja useat paikalliset mediat.

Ryöstö tapahtui viiden jälkeen iltapäivällä paikallista aikaa. Le Parisien -lehden mukaan käsiaseen kanssa liikkunut mies oli saapunut paikalle sähköpotkulaudalla ja saanut ensiarvion mukaan saaliikseen ainakin kahden miljoonan euron arvosta jalokiviä.

Ryöstöstä ei aiheutunut henkilövahinkoja. Uutiskanava BFM TV:n mukaan ryöstäjä oli sanonut olevansa ostoaikeissa, jolloin työntekijät olivat tuoneet hänelle näytille jalokiviä. Muutamaa minuuttia myöhemmin hän oli vetänyt pistoolin taskustaan, uhannut sillä henkilökuntaa ja ottanut jalokivet itselleen.

Poliisi ja erikoisjoukot etsivät sähköpotkulaudalla paikalta paennutta ryöstäjää.

Ennen poistumistaan hän oli BFM TV:lle puhuneen poliisin mukaan väittänyt henkilökunnalle asentaneensa myymälään pommin, jonka hän räjäyttää, jos joku yrittää tehdä hälytyksen. Hänen onnistui saada itselleen myymälän avaimet, joilla hän lukitsi henkilökunnan myymälään.

Mies poistui paikalta samalla sähköpotkulaudalla, millä oli paikalle saapunutkin. Hän oli liikkeellä yksin, eikä ollut peittänyt kasvojaan.

Pariisin syyttäjänvirasto on avannut asiasta tutkinnan ja tekijää etsitään lukuisten poliisien voimin erikoisjoukkojen avustuksella.

Juttua korjattu 28.7. kello 19.09: Ryöstäjä liikkui sähköpotkulaudalla, ei skootterilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?