Kuolemantuomiota odottanut ”Napakymppi-tappaja” menehtyi vankilassa – epäillään tappaneen 130 henkilöä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kuolemantuomiota odottanut ”Napakymppi-tappaja” menehtyi vankilassa – epäillään tappaneen 130 henkilöä

Sarjamurhaaja sai kutsumanimen Napakymppi-tappaja, koska esiintyi murhiensa lomassa vuonna 1978 television suositussa The Dating Game -ohjelmassa.

Sarjamurhaaja istui tuomiotaan San Quentinin vankilassa Kaliforniassa.

26.7. 6:10

Kaliforniassa kuolemantuomiota odottanut ”Napakymppi-tappajaksi” nimetty sarjamurhaaja Rodney James Alcala on kuollut vankilassa, kertoo Guardian.

77-vuotias Alcala kuoli vankilaviranomaisten mukaan luonnollisista syistä lauantaina San Joaquin Valleyn sairaalassa. Mies odotti kuolemantuomiota San Franciscon lähistöllä sijaitsevassa San Quentinin vankilassa.

Alcala sai vuonna 2010 kuolemantuomion 1970-luvulla tehdyistä viidestä murhasta, joista yhden uhri oli 12-vuotias tyttö. Vuonna 2013 mies sai vielä 25 vuoden tuomion kahdesta New Yorkissa tehdystä henkirikoksesta.

Viranomaiset epäilevät miehen tappaneen kaikkiaan 130 ihmistä eri puolilla Yhdysvaltoja.

Sarjamurhaaja sai kutsumanimen Napakymppi-tappaja, koska esiintyi murhiensa lomassa vuonna 1978 television suositussa The Dating Game -ohjelmassa, jonka formaattiin Napakymppi perustuu.

Syyttäjien mukaan Alcala väijyi naispuolisia uhrejaan ja otti näiltä korvakoruja muistoiksi.

Viimeiset vuodet Alcala kärsi terveysongelmista ja istui tuomiotaan San Quentinin sijaan Corcoranin vankilassa, missä hän sai ympärivuorokautista hoitoa.

Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on keskeyttänyt osavaltiossa kuolemantuomioiden täytäntöönpanon oman virkakautensa ajaksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?