Miten Saksan tulvat syntyivät? Voisiko sama tapahtua Suomessa? Meteorologi kertoo - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Voisivatko Saksassa nähdyt tuhoisat tulvat tapahtua Suomessa? Näin meteorologi vastaa

Tulvat ovat vaatineet Keski-Euroopassa yli sadan ihmisen hengen.

16.7. 17:17

Saksan länsiosissa tulvat ovat viime päivinä aiheuttaneet laajaa tuhoa. Tulvissa on kuollut ainakin 103 ihmistä ja yli 1 300 ihmiseen ei ole saatu yhteyttä.

Myös Belgiassa, Alankomaissa, Sveitsissä ja Luxemburgissa on tulvinut. Belgiassa ainakin 23 ihmistä on kuollut.

Saksan Punaisen ristin ajoneuvo Iversheimin kylässä.

Forecan päivystävän meteorologin Markus Mäntykannaksen mukaan tulvia aiheuttaneiden sateiden taustalla on Keski-Euroopan ylle jämähtänyt matalapaineen alue.

Taustalla vaikuttaa tilanne, jossa Keski-Eurooppaan on muodostunut erilaisten ilmamassojen rajavyöhyke. Itäpuolella, johon Suomikin kuuluu, on ollut pitkään kuumaa ilmaa. Lännessä taas on ollut viileämpää ja epävakaisempaa.

– Jos matalapaine jämähtää kahden erityyppisen ilmamassan rajavyöhykkeelle, voi se voimistaa sateita. Kun matalapaine pyörii pitkään paikallaan, nousevat sadekertymät hyvinkin suuriksi, Mäntykannas sanoo.

– On sattumaa, että matalapaine jämähti juuri Saksan ylle, paikka olisi voinut olla mikä muu tahansa muukin Euroopassa, hän jatkaa.

Olosuhteet kehittyivät otollisiksi voimakkaille sade- ja ukkoskuuroille erityisesti läntisen Saksan alueella.

Läntisen Saksan alueella on Mäntykankaan mukaan satanut parissa vuorokaudessa paikoin enemmän vettä kuin kahden kuukauden aikana yhteensä. Esimerkiksi keskiviikkona läntisessä Saksassa mitattiin paikoin yli 100 millimetrin kertymiä vuorokaudessa.

– Kun vettä tule näin lyhyessä ajassa noin paljon, se yksistään selittää sen, että tulvia tulee. Maa alueella on myös alavaa, jolloin joen pinta ja virtaama nousee sateen seurauksena ja iso vesimassa lähtee liikkeelle, Mäntykannas sanoo.

Tulvat ovat alueella kesällä yleisiä, mutta nyt ne ovat poikkeuksellisen pahoja. Viime päivien aikana tulvissa on kuollut enemmän ihmisiä kuin missään muussa luonnonkatastrofissa Saksassa sitten vuoden 1962 tulvan, jossa kuoli noin 340 ihmistä, uutistoimisto Reuters kertoo.

Asukas siivosi katua Saksan länsiosassa sijaitsevassa Ahrweiler-Badissa.

Keski-Euroopassa tulee Mäntykannaksen mukaan vielä viikonlopun aikana voimakkaita sateita, mutta matalapaineen painopiste siirtyy idemmäs. Voimakkaita sateita voi viikonloppuna tulla myös Tsekin, Unkarin ja Itävallan alueilla.

Voisivatko samanlaiset tulvat kohdata myös Suomea?

Mäntykannas pitää tätä epätodennäköisenä nykyilmastossa.

– Maaperämme ja topografiamme on erilainen. Maa vetää lähtökohtaisesti vettä hyvin ja vesi pääsee valumaan vesistöihin melko tasaisesti. Uskoisin, että vaikka meillä tulisi samankin verran vettä, niin se ei johtaisi yhtä katastrofaalisiin seurauksiin.

Suomessa tulviminen liittyy Mäntykannaksen mukaan yleisimmin siihen, että lumet sulavat keväällä nopeasti.

Ilmastonmuutoksen edetessä tilanne voi kuitenkin muuttua ja tulvat voivat muuttua pahemmiksi myös Suomessa.

– Sademäärät, joita Keski-Euroopassa tulee vuorokaudessa ovat täällä pohjoisessa vielä epätodennäköisiä, mutta kun mennään vuosikymmeniä eteenpäin ja ilmasto lämpenee, muuttuvat suuret sademäärät todennäköisemmiksi, hän perustelee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?