Haitin presidentin murha: Salaliittoteoriat leviävät - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kuvat rikospaikalta käynnistivät salaliitto­teorioiden myllyn: Missä on presidentin ruumis? Epävakaus leviää Haitin valtatyhjiössä

Haitin presidentin Jovenel Moïsen murhaan liittyy yhä useita avoimia kysymyksiä, joihin viranomaisilla ei ole toistaiseksi ollut tarjota vastauksia.

10.7. 20:14

Yhdysvallat torjui perjantaina Haitin pyynnön lähettää joukkoja maahan turvaamaan keskeistä infrastruktuuria presidentti Jovenel Moïsen keskiviikkoaamuisen murhan synnyttämän epävakauden keskellä. Yhdysvallat lupasi kuitenkin Reutersin mukaan avustaa Haitin viranomaisia valtionpäämiehen murhan tutkinnassa.

Pääkaupunki Port-au-Princessä presidentin ja tämän puolison yksityisasuntoon tehty hyökkäys on vienyt Haitin entistä syvemmälle poliittiseen kriisiin. Lisäksi maan tilannetta horjuttavat kasvava köyhyys, lisääntyvä jengiväkivalta sekä koronaviruspandemia.

Haitin poliisin mukaan presidentin murhasi 26 kolumbialaisen ja kahden haitilais-amerikkalaisen palkkasotilaan joukko. Miehistä kolme kuoli ja 17 otettiin kiinni rikospaikan liepeillä käydyn tulitaistelun yhteydessä.

Haitin presidentti Jovenel Moïse ja hänen puolisonsa Martine Moïse kuvattiin Port-au-Princessä lokakuussa 2019, kun he osallistuivat itsenäisen Haitin ensimmäisen johtajan, vallankumoustaistelija Jean-Jacques Dessalinesin salamurhan vuosipäivän seremoniaan.

Murhan motiivi on toistaiseksi hämärän peitossa. Lisäksi siitä, mitä presidentin asunnossa yöllä oikeastaan tapahtui, tiedetään todellisuudessa varsin vähän.

CNN:n mukaan tiedonpuutteesta syntynyt tyhjiö on alkanut täyttyä spekulaatioilla ja salaliittoteorioilla, jotka leviävät nyt Haitissa ripeästi. Paikallisten keskuudessa on esitetty useita kysymyksiä, jotka ovat toistaiseksi vastausta vailla.

Tapausta tutkiva paikallinen tuomari Carl Henry Destin kertoi CNN:lle ja Reutersille, miltä rikospaikalla näytti hyökkäyksen jälkeen.

– Ovet olivat täynnä luodinreikiä, lasia oli mennyt rikki, ovia oli murskattu ja jopa lukot oli tuhottu ja lojuivat maassa, Destin kertoi.

Destin kertoi menneensä yläkertaan veren tahrimia portaita pitkin. Yhden rikotun oven läpi katsoessaan hän näki presidentti Moïsen makaavan lattialla selällään.

– Hänellä oli yllään valkoinen paita ja siniset farkut. Hänen paitansa oli repeytynyt ja täynnä verta. Huomasin presidentin ruumiissa 12 näkyvää ampumahaavaa... he murskasivat hänen vasemman silmänsä, mutta molemmat silmät olivat edelleen avoinna, tuomari kuvaili näkemäänsä.

Destinin mukaan talon ulko-ovet oli murrettu auki voimalla ja huoneita pengottu.

Hyökkääjät ampuivat myös presidentin puolisoa Martine Moïsea, joka kiidätettiin pian sairaalahoitoon Yhdysvaltain Floridaan.

Sotilaat presidentin yksityisasunnon portilla kuvattiin murhayön jälkeisenä päivänä keskiviikkona.

Luodinreikiä presidentin virka-asunnon julkisivussa.

CNN:n mukaan verkossa leviää sekä Haitissa että sen ulkopuolella lukuisia rikospaikan liepeillä otettuja videoita ja kuvia, joista osan aitoutta on mahdotonta varmistaa. Salaliittoteorioita paikallisten keskuudessa on lietsonut se, että niissä ei juurikaan näy presidentti Moïsea, hyökkäyksen aiheuttamia vahinkoja tai ruumiin kuljettamista ulos talosta.

Tuomari Destinin selitys asialle oli se, että hän kielsi monia sivullisia kuvaamasta paikan päällä kunnioituksesta presidenttiä kohtaan.

Mitään selitystä Haitin viranomaiset eivät ole toistaiseksi tarjonneet sille, kuinka hyökkääjät kykenivät ohittamaan presidentin asunnon monikerroksiset turvajärjestelyt. He pääsivät ohi muun muassa tielle pystytetyistä tarkastuspisteistä.

Lue lisää: Miami Herald: Haitin presidentin surmaajat saattoivat esiintyä DEA:n agentteina – ”Nämä olivat palkkasotilaita”

CNN:lle puhuneen Haitin vaaliministerin Mathias Pierren mukaan kysymyksiä herättää myös se, miksi yksikään presidentin henkivartijoista ei vahingoittunut raivokkaassa tulitaistelussa, jota tilanteessa käytiin Destinin kuvauksen perusteella.

– Tällä salamurhalla on suunnittelija, ja tätä asiaa meidän täytyy nyt selvittää, vaaliministeri Pierre sanoi.

Tuomari Destin tosin myönsi, että hänen saapuessaan rikospaikalle poliisin tarkastuspisteellä ei ollut ketään ja että häntä vastassa oli agentteja, joilla ei ollut mukanaan tunnistamiseen tarvittavia virkamerkkejä.

– Minulle kerrottiin, että paikalla ei ollut enää ketään, joka olisi ollut siellä murhayönä. Minulla ei ollut mahdollisuutta puhua kenellekään, joka olisi ollut paikalla hyökkäyksen tapahtuessa, Destin sanoi.

Haitin poliisi on julkaissut kuvia presidentin tappajina pidetyistä miehistä.

Väkijoukko kerääntyi Port-au-Princen kaduille seuraamaan ja hurraamaan, kun presidentin murhasta epäiltynä kiinni otettuja miehiä kuljetettiin poliisiasemalle.

Paikallisten keskuudessa ihmetellään myös, miksi ryhmä ulkomaalaisia haluaisi hyökätä Haitin presidentin kimppuun. Pidätettyjen hyökkääjien puheista eivät viranomaiset ole toistaiseksi julkisuuteen hiiskuneet.

Guardianin mukaan merkittävä oppositiopoliitikko ja entinen senaattori Steven Benoit sanoi paikallisen radioaseman haastattelussa suoraan, että presidentin olisivat murhanneet kolumbialaisten palkkasotilaiden sijaan tämän omat henkivartijat.

Kolumbialainen Semana-lehti puolestaan uutisoi nimettömiin lähteisiin nojaten, että kolumbialaisten syynä Haitin-matkaan olisikin ollut se, että heidät oli palkattu suojelemaan tappouhkauksia saanutta Moïsea. Toisen kolumbialaisen lehden mukaan presidentin asunnon turvakameranauhat olisivat paljastaneet, että kolumbialaiset saapuivat paikalle vasta pari tuntia murhan väitetyn ajankohdan jälkeen.

Presidentti Moïsea vastaan järjestettiin useaan otteeseen laajoja joukkomielenosoituksia sen jälkeen, kun hän aloitti virassa vuonna 2017. Ensin häntä syytettiin korruptiosta ja kehnosta valtiontalouden hoidosta ja myöhemmin pyrkimyksistään tiukentaa otetta vallankahvasta.

Moïse itse puhui levottomuuksien takana väijyvistä ”pimeistä voimista” eli muista poliitikoista sekä korruptoituneista oligarkeista, joiden mielestä hänen yrityksensä puhdistaa hallintoa ja uudistaa politiikkaa olivat vastoin heidän intressejään.

Vaaliministeri Pierre kertoi pelänneensä joutuvansa myös itse tulilinjalle presidentin politiikan tukijana tämän kohtalosta kuultuaan. Pelko ei ole vielä hälventynyt.

Tuomari Destin puolestaan sanoi saavansa tappouhkauksia haitilaisilta, joiden mukaan kyse on isosta huijauksesta ja Moïse edelleen hengissä.

– He syyttävät minua osallisuudesta juoneen. He sanovat, että presidenttiä ei tapettu, vaan ennemminkin hänet siepattiin. Olen saanut anonyymeja puheluita uhkailijoilta. Tuomarina minulla ei oikeastaan ole turvajärjestelyjä, joten minun on täytynyt mennä maan alle suojellakseni itseäni ja perhettäni, Destin sanoi.

Informaatiotyhjiön lisäksi Haitia vaivaa myös poliittinen tyhjiö, sillä maassa ollaan erimielisiä siitä, kenen sitä tulisi nyt johtaa. Hallitusta on viime päivinä johtanut virkaa tekevä pääministeri Claude Joseph.

Pari päivää ennen kuolemaansa Moïse ehti kuitenkin nimetä uudeksi pääministerikseen neurokirurgi Ariel Henryn, jota osa pitää legitiiminä pääministerinä. Perjantaina kuvio mutkistui vielä lisää, kun parlamentti äänesti Reutersin mukaan senaatin puheenjohtajan Joseph Lambertin väliaikaiseksi presidentiksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?