Media: USA:n joukkojen vetäytyminen Afganistanista lähellä – amerikkalaissotilaat jättivät päätukikohtansa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Media: USA:n joukkojen vetäytyminen Afganistanista lähellä – amerikkalaissotilaat jättivät päätukikohtansa

Amerikkalaissotilaat lähtivät torstai-iltana Bagramin ilmatukikohdasta, amerikkalaismedia uutisoi.

Yhdysvaltojen sotilaskone laskeutui Bagramiin torstaina. Mediatietojen mukaan amerikkalaisjoukot vetäytyivät tukikohdasta torstai-iltana.

2.7. 12:46

Yhdysvaltojen joukot ovat vetäytyneet niiden päätukikohdasta Afganistanista, Reuters uutisoi.

– Kaikki amerikkalaiset sotilaat ja Nato-joukkojen sotilaat ovat lähteneet Bagramin ilmatukikohdasta, lähde vahvisti uutistoimistolle.

New York Times kertoi amerikkalais- ja afgaaniviranomaisten vahvistaneen, että amerikkalaiset jättivät tukikohdan jo torstai-iltana paikallista aikaa. Afganistanin puolustusministeriön edustaja sanoi Afganistanin armeijan ”suojelevan tukikohtaa ja käyttävän sitä taisteluun terrorismia vastaan”.

Yhdysvallat ei ole virallisesti vahvistanut tietoa Bagramista vetäytymisestä.

Yhdysvaltojen armeija on koordinoinut sen ilmasotaa ja logistista tukea Afganistanin-operaatiossaan Bagramin ilmatukikohdasta, joka sijaitsee noin 60 kilometriä pohjoiseen Kabulista. Joukkojen vetäminen tukikohdasta symboloi Yhdysvaltojen sotilasoperaation päättymistä Afganistanista.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden oli aiemmin sanonut, että Yhdysvaltojen joukot vetäytyvät 11. syyskuuta mennessä. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että joukot voidaan vetää huomattavasti aiemminkin. CNN:n mukaan joukkojen vetäytymisen odotetaan olevan valmis erittäin pian.

Yhdysvallat aikoo tosin jättää 650 sotilasta vartioimaan maan suurlähetystöä Kabulissa.

Amerikkalaissotilaat hyökkäsivät liittolaistensa kanssa Afganistaniin vuonna 2011, syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkimainingeissa. Sodan syynä oli maan Taliban-hallinnon syrjäyttäminen ja Afganistanissa päämajaa pitäneen terrorijärjestö al-Qaidan tuhoaminen. Terrorijärjestön johtaja Osama bin Laden kuoli lopulta amerikkalaisten operaatiossa Pakistanissa. Operaatioon oli lähdetty Afganistanista.

Bagram käsitti vuonna 2001 pelkästään ränsistyneen kiitoradan ja muutamia huonossa kunnossa olleita rakennuksia, joissa ei kaikissa ollut aina edes sähköä. Vuosien varrella tukikohdasta on tullut eräänlainen oma pieni kaupunkinsa, jossa on kauppoja, kuntosaleja ja luokkahuoneita tuhansille sotilaille, alihankkijoille ja työntekijöille. Kiitoratoja oli lopulta kaksi.

Lisäksi Bagramiin valmistui armeijan pahamainen vankila, jota Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA käytti.

Bidenin edeltäjät Donald Trump, Barack Obama ja George W. Bush vierailivat kaikki Bagramissa.

Joukkojen vetäytyminen on herättänyt huolta Afganistanin turvallisuustilanteesta.

Tiistaina Yhdysvaltojen operaatiota Afganistanissa johtanut kenraali Scott Miller varoitti, että Afganistan voisi kohdata ”vaikeita aikoja,” jos maan johto ei onnistu yhdistämään maata kansainvälisten joukkojen lähdettyä.

– Turvallisuustilanne ei nyt ole kovin hyvä, Miller sanoi harvinaisessa tiedotustilaisuudessa BBC:n mukaan.

– Sisällissota on ehdottomasti nähtävissä, jos tämä jatkuu tällä tiellä kuin nyt.

Jo aiemmin YK oli varoittanut, että talibanit olivat saaneet haltuunsa kymmeniä alueita Afganistanissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?