Etelä-Korea valmistaa oman ”rautakupolin” – pohjoisrajalle nousee yli 2 miljardin arvoinen pysäytysjärjestelmä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Etelä-Korea valmistaa oman ”rauta­kupolin” – pohjois­rajalle nousee yli 2 miljardin arvoinen pysäytys­järjestelmä

Puolustusjärjestelmä on samanlainen kuin Israelin ”rautakupoli”.

Pohjois- ja Etelä-Korean välinen rajavyöhyke.

30.6. 8:15

Etelä-Korea hyväksyi maanantaina suunnitelman jatkaa 2,6 miljardin dollarin arvoisen (noin 2,18 miljardia euron) tykistön pysäytysjärjestelmän rakentamista. Mittava järjestelmä on samanlainen kuin Israelin "rautakupolina" tunnettu.

Järjestelmä on suunniteltu suojaamaan maata muun muassa Pohjois-Korean raketeilta ja pitkän kantaman ohjuksilta nykyistä puolustusjärjestelmää tehokkaammin, puolustusvoimien hankintaosasto tiedotti Reutersin mukaan.

Pääkaupunki Soulissa ja sitä ympäröivällä alueella asuu noin puolet maan 52 miljoonasta asukkaasta. Kaupunki sijaitsee aivan Pohjois-Korean rajan tuntumassa.

Idea "korealaistyylisen rautakupolin" kehittämisestä syntyi hallituksen sisällä viime vuoden lopulla. Tarkoituksena on kyetä puolustamaan paremmin Soulia ja sen tärkeimpiä alueita. Maanantaina puolustusministeri Suh Wookin johtama komitea hyväksyi projektin. Rautakupolin odotetaan valmistuvan noin vuonna 2035.

Pohjois-Korean johto ei ole kommentoinut asiaa, mutta asiantuntijat uskovat, että suurin osa Pohjois-Korean 13 600:sta aseesta ja useista raketinheittimistä on lähellä rajaa, noin 40:n kilometrin päässä Soulista.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?