Skandaalikuvien vuoksi virastaan eronnut Brittien koronaministeri eroaa myös vaimostaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Skandaalikuvien vuoksi virastaan eronnut Brittien koronaministeri eroaa myös vaimostaan

Terveysministeri myönsi rikkoneensa koronasääntöjä.

Matt Hancock jäi kiinni suhteesta avustajansa kanssa. Hän ilmoitti ottavansa paljastusten jälkeen eron sekä vaimostaan (oikealla) että ministerin tehtävästä.

27.6. 22:59

Britannian terveysministeri Matt Hancock ilmoitti lauantaina erostaan sen jälkeen, kun The Sun -lehdelle vuodettiin toukokuussa kuvattua valvontakameramateriaalia, jossa hän pussailee kiihkeästi avustajansa Gina Coladangelon kanssa.

Hancock myönsi jo aiemmin, että halailu oman perheen ulkopuolisen henkilön kanssa oli koronasääntöjen vastaista.

Matt Hancock kuvattiin suutelemassa avustajansa Gina Coladangelon kanssa.

Pääministeri Boris Johnson viestitti vielä perjantaina pitävänsä asiaa loppuun käsiteltynä. Oppositio jatkoi kuitenkin painostusta vaatien Hancockin eroa.

Hancock on ollut vastuussa Britannian toimista koronapandemian hallitsemiseksi ja rokoteohjelmasta. Erokirjeessään Johnsonille Hancock myöntää pettäneensä ihmiset, jotka ovat uhranneet paljon pandemian vastaisessa taistelussa.

–  Meidän, jotka päätämme näistä säännöistä, on noudatettava niitä itse. Siksi minun täytyy erota, Hancock sanoi Twitterissä jakamassaan videossa.

Johnson sanoi olevansa pahoillaan Hancockin erosta ja sanoi, että tämän tulisi olla "suunnattoman ylpeä" toiminnastaan ministerinä.

BritanniAN hallitus aikoo seuraavaksi selvittää, miten skandaalikuvat Hancockista olivat vuotaneet medialle. Kuvat ovat peräisin Hanckokin virkahuoneesta terveysministeriössä.

– Terveysministeriö tutkii, miten hallinnon sisäisen nauhoituksen sisältö on päässyt vuotamaan, totesi Pohjois-Irlannin asioiden ministeri Brandon Lewis Sky Newsille.

Lewis lisäsi Times Radiolle, että hallitus aikoo myös selvittää, miksi ministerin huoneessa ylipäänsä oli valvontakamera, ja jos se oli siellä turvallisuussyistä, miten sen videomateriaali vuoti julkiseen verkkoon.

Opposition puolueet syyttivät hallitusta ja Hancockia tekopyhyydestä, kun pussailukuvat tulivat julki. Britanniassa rajoitettiin tuohon aikaan muun muassa hautajaisten osanottajamääriä ja monet tavalliset kansalaiset saivat sakkoja koronasääntöjen rikkomisesta.

Hancock on saanut osakseen paljon arvostelua koronakriisin hoidosta, mutta on tähän asti puolustautunut tarmokkaasti. Johnsonin entinen neuvonantaja Dominic Cummings antoi aiemmin julkisuuteen WhatsApp-keskustelujaan pääministerin kanssa, joissa Johnson kuvailee terveysministeriään "toivottomaksi".

Työväenpuolue peräsi selvitystä myös siitä, miten aiemmin lobbarina toiminut Coladangelo nimitettiin ministerin neuvonantajakaartiin. Nimitys oli pidetty salassa. Hancock ja Coladangelo tuntevat toisensa opiskeluajoiltaan lähtien.

Molemmat ovat naimisissa, mutta eivät keskenään. Hancock on nyt ilmoittanut eroavansa vaimostaan, jonka kanssa on ollut naimisissa 15 vuotta. BBC:n mukaan Hancock ja Coladangelo seurustelevat.

– Hän rakastaa Ginaa. Suhde on vasta tuore, mutta vakava, kuvaili Hancockin ystävä The Timesille.

Matt Hancock on ilmoittanut eroavansa vaimostaan Marthasta.

Hancockin seuraajaksi tulee Sajid Javid, ilmoitti pääministerin kanslia lauantaina.

Javid on aiemmin toiminut sisäministerinä ja valtiovarainministerinä. Hän jätti valtiovarainministeriön viime vuoden alussa, sen jälkeen kun Johnson  yritti vaihtaa hänen avustajiaan itselleen mieluisiksi.

Javid oli ehdolla konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi vuonna 2019, mutta ei pärjännyt Johnsonille.

Ennen poliittista uraansa hän oli pankkialalla ja työskenteli muun muassa Deutsche Bankin palveluksessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?