Moskovan koronatilanne huononee – ennätysmäärä uusia tartuntoja toista päivää peräkkäin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Moskovan korona­tilanne huononee – ennätys­määrä uusia tartuntoja toista päivää peräkkäin

Delta-variantti jyllää kaupungissa.

Moskovassa todettiin eilen yli 9 000 uutta koronatapausta.

19.6. 12:46

Venäjällä pääkaupunki Moskovassa on todettu ennätysmäärä uusia koronatartuntoja jo toista päivää peräkkäin.

Kaupungissa todettiin 9 120 uutta tartuntaa, mikä on pandemian suurin päiväkohtainen lukema. Eilen kaupungissa todettiin 9 056 uutta tautitapausta.

Moskovan pormestarin Sergei Sobjanin mukaan kaupungin uusi tartunta-aalto johtuu delta-variantista eli Intian-virusmuunnoksesta. Hän kertoi eilen, että 90 prosenttia uusista tapauksista on tällä hetkellä delta-varianttia. Eilen hän kertoi, että rajoituksia kiristetään osittain kaupungissa uudelleen.

Lisäksi sairaalapaikkoja koronapotilaille lisätään.

Rokottamattomien sairaalahoitoa rajoitetaan

Moscow Timesin mukaan kaupungin sairaalat eivät myöskään tarjoa tällä hetkellä rutiinihoitoa ihmisille, jotka eivät ole rokotettuja. Ainoastaan hätätapaukset tai syöpä- ja verisairaat potilaat hoidetaan. Sääntö ei myöskään koske niitä, jotka eivät lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta.

Venäläiset eivät ole hakeutuneet innokkaasti koronarokotuksiin, vaikka hallinto on pyrkinyt kampanjoimaan asian puolesta. Moscow Timesin mukaan Kreml syytti perjantaina "nihilismiä" yhdeksi syyksi jättää rokote ottamatta.

Koko Venäjällä kirjattiin lauantaina lähes 18 000 uutta tautitapausta ja 466 kuolemantapausta. Yhteensä maassa on todettu pandemian aikana ainakin yli viisi miljoonaa tautitapausta, mutta asiantuntijat ovat pitkin pandemiaa arvioineet todellisten lukemien olevan tätä suurempia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?