Putin yllätti huippukokouksessa – poikkesi tavasta, josta hänet tunnetaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Putin yllätti huippu­kokouksessa – poikkesi tavasta, josta hänet tunnetaan

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tunnettu tavastaan odotuttaa keskustelukumppaneitaan. Edes paavi tai Englannin kuningatar eivät ole tältä kohtelulta välttyneet.

16.6.2021 16:25

Venäjän presidentti Vladimir Putin saapui tavoistaan poiketen ajoissa Sveitsin Genevessä järjestettävään tapaamiseen Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa.

Putin on tunnettu tavastaan myöhästyä ja odotuttaa seuralaisiaan, ja myös amerikkalaispoliitikoilla on tästä kokemusta. Kyseessä on Putinin keino ärsyttää ja nolata vastaparinsa korostaakseen omaa rooliaan.

Brittilehti The Guardianin mukaan Putin odotutti vuonna 2012 silloista Yhdysvaltain presidenttiä Barack Obamaa 40 minuuttia G20-kokouksessa Meksikossa. Vuonna 2015 hän myöhästyi tunnin tapaamisestaan paavi Franciscuksen kanssa Vatikaanissa. Putin laittoi jopa kuningatar Elisabetin odottamaan häntä 14 minuutin ajan Britannian-vierailullaan vuonna 2003.

Tällä kertaa aikataulu oli laadittu siten, että Putin saapuu paikalle ennen Bidenia, jotta vastaavankaltaista tilannetta ei pääsisi syntymään. Putin saapui paikalle kello 14.00, ja Biden hieman myöhemmin. Tapaaminen pääsi alkamaan suunnitellusti kello 14.25.

Silti Putinin ajoissa olo yllätti, sillä aina tämäkään järjestely ei ole estänyt häntä myöhästymästä. Tavatessaan Bidenin edeltäjän Donald Trumpin Helsingissä vuonna 2018 Putinin ja Trumpin välille syntyi varsinainen myöhästymistaistelu.

Heidän oli tuolloin määrä tavata tasavallan presidentti Sauli Niinistö Presidentinlinnassa Helsingissä kello 13.10. Putin saapui paikalle kuitenkin vasta kello 13.37 eli 27 minuuttia myöhässä. Trump puolestaan saapui paikalle vasta kello 13.56, eli hän odotutti Putinia 19 minuuttia.

Biden on varautunut Putinin temppuihin myös muilla tavoin. Tapaaminen pidetään tiukasti asialinjalla ja siitä on riisuttu kohtia, joilla alleviivataan sitä, että Biden on varautunut Putinin kikkoihin.

Lue lisää: Näin Biden yrittää väistää Putinin ansat

Tapaamiseen ei sisälly ruokailua, eivätkä presidentit pidä tapaamisen jälkeen yhteistä lehdistötilaisuutta, vaan molemmat järjestävät omat erilliset lehdistötilaisuutensa.

Bidenin on tulkittu näin viestittävän, että hän ei ole tullut kaveeraamaan Putinin kanssa, toisin kuin Trump teki. Biden selitti asiaa itse toteamalla, ettei halua mahdollisen show’n vievän huomiota varsinaisilta asioilta.

Kun Putinin vahvasti ohjailemaa Venäjän mediaa ei ole paikalla Bidenin yksin pitämässä lehdistötilaisuudessa, Biden välttää samalla provokatiiviset kysymykset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?