Länsi-Virginia arpoo aseita koronarokotuksen ottaneille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Länsi-Virginia arpoo aseita koronarokotuksen ottaneille

Pääpalkinto on 1,3 miljoonaa euroa.

Jill Biden (vas.) ja näyttelijä Jennifer Garner (oik.) seurasivat rokotusten jakelua Länsi-Virginiassa toukokuussa.

3.6. 3:35

Länsi-Virginian osavaltio Yhdysvalloissa vauhdittaa rokotusohjelmaansa arpajaisilla, joissa on mahdollisuus voittaa aseita ja lava-autoja.

Osavaltion republikaaninen kuvernööri Jim Justice kertoi arpajaisista tiedotustilaisuudessaan tiistaina. Hänen tavoitteenaan on, että vähintään 65 prosenttia yli 12-vuotiasta länsivirginialaisista on rokotettu koronavirusta vastaan, kun osavaltio juhlii syntymäpäivään 20. kesäkuuta.

– Mitä nopeammin ylitämme maaliviivan, sitä enemmän säästämme henkiä, Jordan sanoi.

Tavoitteen vauhdittamiseksi järjestetään arpajaiset, joihin saa osallistua jokainen vähintään yhden rokotusannoksen saanut länsivirginialainen. Ensimmäinen arvonta on 20. kesäkuuta ja viimeinen 4. elokuuta.

Palkintoina on muun muassa kaksi kustomoitua lava-autoa, viisi erikoisvalmisteista metsästyskivääriä ja viisi erikoisvalmisteista metsästyshaulikkoa.

Pääpalkinto on 1 588 000 dollaria eli 1 300 000 euroa.

Lue lisää: Kirjeenvaihtajan kommentti: Suomalaiset peittoavat rokotusinnossa amerikkalaiset – puoskareita ei uskota

Länsi-Virginian yli 11-vuotiaista asukkaista 58,9 prosenttia on saanut vähintään yhden rokotusannoksen. Koko Yhdysvalloissa vastaava osuus on 60,2 prosenttia.

Ensimmäisenä osavaltiona rokotusarpajaisia alkoi järjestää Länsi-Virginian naapuriosavaltio Ohio, joka jakaa viisi miljoonan dollarin pääpottia rokotettujen kesken.

– En kestä, jos Ohio on meidän edellämme missään, kuvernööri Justice sanoi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?