Saksa tunnusti ensimmäistä kertaa kansanmurhan Namibiassa siirtomaakauden aikana - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Saksa tunnusti ensimmäistä kertaa kansan­murhan Namibiassa siirtomaa­kauden aikana

Maa lupaa yli miljardin euron rahoitusapua Namibiaan.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas median edessä Berliinissä 25. toukokuuta 2021.

28.5. 7:22

Saksa on tunnustanut ensimmäistä kertaa siirtomaa-aikaisen kansanmurhan Namibiassa. Lounais-Afrikassa sijaitseva nykyinen Namibia oli Saksan siirtomaa-aluetta vuosina 1884–1915.

Saksalaissotilaat ja -siirtolaiset tappoivat kymmeniä tuhansia herero- ja namakansoihin kuuluneita ihmisiä vuosina 1904–1908.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas totesi perjantaina julkaistussa lausunnossa, että nykyajan katsannossa kyse oli kansanmurhasta. Saksa myös lupasi runsaan miljardin euron rahoitusapua Namibiaan. Maat aloittivat neuvottelut sovittelusta vuonna 2015.

Namibia itsenäistyi vasta vuonna 1990 maan oltua ennen sitä Etelä-Afrikan hallinnassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?