Teoria - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Teoria koronaviruksen karkaamisesta laboratoriosta nousi taas esille – tästä siinä on kyse

Tiedustelutiedot saivat presidentti Joe Bidenin määräämään uuden selvityksen koronaviruksen alkuperästä.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on määrännyt maan turvallisuuspalvelut selvittämään koronaviruksen alkuperää. Kuva oikealla: WHO:n tutkijaryhmään kuulunut Dominic Dwyer saapui Wuhanin virologian instituuttiin helmikuussa.

27.5. 14:32

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on määrännyt maan turvallisuuspalvelut selvittämään, siirtyikö koronavirus ihmiseen Kiinassa eläinlähteestä vai laboratorio-onnettomuuden seurauksena. Selvityksen tulee olla valmis kolmessa kuukaudessa.

Alkuperäisen teorian mukaan virus tarttui eläimistä, luultavimmin lepakoista ihmisiin ja levisi pandemiaksi.

Teoria on laajalti hyväksytty pandemian alkusyyksi, vaikka tiedemiehet eivät ole toistaiseksi löytäneet todisteita koronaviruksen siirtymisestä eläimestä ihmiseen.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on määrännyt maan turvallisuuspalvelut selvittämään, siirtyikö koronavirus ihmiseen Kiinassa eläinlähteestä vai laboratorio-onnettomuuden seurauksena.

Miksi ”hyvin epätodennäköisenä” pidetty laboratorioteoria nousi taas esille?

Yhdysvallat ja eräät muuta maat ovat vaatineet tarkempia selvityksiä koronan synnystä sen jälkeen, kun maailman terveysjärjestö WHO:n aiemmin tänä vuonna Kiinaan lähettämä kansainvälinen tutkijaryhmä ei ei saanut selville mitään varmaa.

Raportin mukaan virus oli todennäköisesti siirtynyt ihmisiin eläimistä, mutta WHO:n johtajan mukaan kaikki vaihtoehdot olivat edelleen mahdollisia.

WHO:n tutkijoita Wuhanissa eläinten tartuntatauteja tutkivassa keskuksessa.

Kiina rajoitti WHO:n ryhmän toimintaa maassa, ja tiistaina Valkoinen talo vaati uutta, läpinäkyvämpää tutkintaa. Myös johtavat yhdysvaltalaistutkijat ovat vaatineet asian selvittämistä perin pohjin.

– Meidän täytyy ottaa vakavasti sekä teoriat luonnollisesta että laboratorioleviämisestä siihen saakka, kunnes saamme riittävästi tutkimustietoa, totesivat tutkijat Science-lehdessä toukokuun puolivälissä julkaistussa kirjeessään.

Teoria laboratorioalkuperästä on ollut esillä aiemminkin, ja sitä kannatti esimerkiksi Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump.

Mutta kun Trump sotki väitteisiin mukaan propagandaa jopa bioaseesta sekä kiinalaisvastaista retoriikkaa, teki se useille tutkijoille helpoksi tyrmätä laboratorioväite hatusta temmatuksi ja hölönpölyksi, kirjoittaa Washington Post.

Nyt tiedustelutietoja on tullut lisää. Presidentti Bidenin mukaan tiedustelupalveluilla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä yhtäläistä näkemystä viruksen alkuperästä.

WHO:n tutkijaryhmä Shanghaissa helmikuussa.

Teoria Wuhanin virologisen instituutin roolista koronapandemian synnystä sai lisää jalansijaa sunnuntaina kun Wall Street Journal julkaisi yhdysvaltalaisiin tiedustelulähteisiin nojautuen uutisen, jonka mukaan kolme laboratoriotyöntekijää instituutissa oli joutunut sairaalaan covid-19-taudin kaltaisten oireiden vuoksi jo marraskuussa 2019, kuukautta ennen kuin ensimmäiset koronatapaukset virallisesti todettiin Wuhanissa.

Kiina on toistuvasti kiistänyt, että virus olisi päässyt karkuun wuhanilaisesta laboratoriosta.

Nyt teoria näytetään kuitenkin otettavan vakavammin kuin aikaisemmin, eikä sitä enää pidetä pelkkänä salaliittoteoriana.

Esimerkiksi Valkoisen talon johtava pandemianeuvonantaja Anthony Fauci sanoi pitävänsä kaikkia vaihtoehtoja viruksen alkuperästä mahdollisina.

Kiinan ulkoministeriön edustaja Zhao Lijian syytti keskiviikkona Yhdysvaltoja ”salaliittoteorioiden ja disinformaation levittämisestä”.

Hänen mukaansa teorian nostaminen uudelleen esiin osoittaa epäkunnioitusta WHO:n tutkintaa kohtaan ja saattaa heikentää maailman solidaarisuutta viruksen vastaisessa taistelussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?