Israel julisti hätätilan Lodiin – poliisi syyttää alueen arabiasukkaita laajamittaisesta mellakoinnista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Israel julisti hätätilan Lodiin – poliisi syyttää alueen arabiasukkaita laajamittaisesta mellakoinnista

Israelin mukaan laajamittaiset mellakat uhkaavan paikallisia yhteisöjä.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

12.5. 3:27

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu julisti keskiviikkona hätätilan Lodin kaupunkiin, joka sijaitsee Jerusalemin ja Tel Avivin välillä. Poliisi syyttää paikallista arabiväestöä laajamittaisesta mellakoinnista.

Netanjahu ilmoitti asiasta tiedotteessa, jonka mukaan kaupunkiin lähetetään lisäjoukkoja. Tiedotteen mukaan Israelin poliisi on sanonut kaupungissa puhjenneen laajamittaisia mellakoita, jotka uhkaavat paikallisia yhteisöjä. Väitettyjen mellakoiden edellä Lodissa kuoli edellisyönä yksi paikallisen arabiväestöön kuuluva ihminen.

Samaan aikaan väkivaltaisuudet Israelissa ja palestiinalaisalueilla ovat kärjistyneet ja iskuissa on kuollut kymmeniä palestiinalaisia ja kolme israelilaista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?