Intialaislääkärin karu havainto: Nuoret koronapotilaat ovat täysin vakaita, sitten yhtäkkiä happitasot romahtavat – ”Seuraavat kaksi viikkoa ovat meille helvettiä” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Intialais­lääkärin karu havainto: Nuoret korona­potilaat ovat täysin vakaita, sitten yhtäkkiä happi­tasot romahtavat – ”Seuraavat kaksi viikkoa ovat meille helvettiä”

Delhiläislääkärin mukaan koronavirusepidemian toinen aalto eroaa ensimmäisestä kahdessa asiassa: potilaiden kliiniset oireet ovat erilaiset ja lisähapesta on kova pula.

Intiassa maineikkaissakin sairaaloissa on kärsitty happipulasta.

3.5. 5:59

Intiassa sairaalat kärsivät happipulasta koronaviruspotilaiden määrän kasvaessa nopeasti. Delhissä sijaitsevan Ganga Ramin sairaalan lääkäri Chahat Verma, 26, kertoi The Guardianille, kuinka potilaat joutuivat seuraamaan kauhuissaan, kuinka jotkut kamppailivat hapenpuutteen takia.

– He makasivat siellä, katsoen potilasta, joka haukkoo henkeään, ei pysty hengittämään ja he tiesivät, ettemme anna happea, sillä sitä ei ollut. Heidän silmissään oli puhdasta kauhua. He tiesivät, että seuraavaksi voisi olla heidän vuoronsa, Verma kertoi.

Verma oli tullut sairaalaan alunperin plastiikkakirurgian puolelle. Sairaala muutettiin kuitenkin koronavirussairaalaksi. Epidemian rajun toisen aallon aikana Verma on valvonut yksin jopa 25–30 potilasta, kun hänen kollegansa ovat olleet sairaina. Yhtenä päivänä hän näki, kun viisi potilasta kuoli.

Koronapotilaita tuhkataan New Delhissä Gazipurin krematoriossa. Asiantuntijoiden mukaan suuri osa koronakuolemista ei koskaan päädy virallisiin tilastoihin.

Verman mukaan toinen aalto poikkea epidemian ensimmäisestä, lievemmästä aallosta. Ensinnäkin tällä kertaa potilaiden kliiniset oireet vaikuttavat erilaisilta.

– Nuoret potilaat ovat täysin vakaita. Sitten yhtäkkiä heidän happitasonsa romahtavat, Verma kuvailee.

Toiseksi tällä kertaa happipulan takia lääkärit ja hoitajat eivät ole voineet antaa lisähappea sitä tarvitseville.

– Se on hyvin ahdistavaa. Näin heidän muuttuvan uneliaiksi eivätkä he reagoineet, kun heidän sydämensä ja aivonsa tunsivat hapenpuutteen vaikutuksen. Jokainen elin tarvitsee happea. Kun keho ei saa sitä, mitä se tarvitsee, sen vaatima vero on valtava.

Koronaviruspotilaita väliaikaisessa hoitolaitoksessa New Delhissä.

Useat lääkärit Verman lisäksi ovat kertoneet Intian koronakatastrofista. Esimerkiksi Sky Newsin haastatteleman lääkärin Shaarang Sachdevin mukaan tilanne on kriittinen ja pandemia on toistaiseksi pahimmassa vaiheessa. Hänen mukaansa ”seuraavat kaksi viikkoa ovat meille helvettiä.”

Lääkäri esitteli Sky Newsille ensiapuhuonetta, johon mahtuu normaalisti kolme potilasta, mutta nyt siellä on säännöllisesti seitsemän tai kahdeksan potilasta.

– Tuon naisen pitäisi olla tehohoidossa, mies sanoi ja osoitti nuorta naista hengityskoneessa.

– Hän on ollut täällä kaksi päivää, koska teho-osastolla ei ole vapaita huoneita.

Sairaalan johtaja Aashish Chaudhry kertoi heräävänsä useita kertoja yössä tarkistamaan lisähapen riittävyys ja metsästääkseen happea ja muita tarvikkeita.

Ndtv puolestaan on kertonut delhiläisestä sairaalasta, jossa kuoli 12 potilasta, kun lisähappi loppui sairaalasta. Yksi kuolleista oli sairaalan oma lääkäri, joka oli sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Sairaalan lääketieteellinen johtaja SCL Gupta piti CNN:n haastattelussa tilannetta kestämättömänä.

– Me menetimme hänessä upean ihmisen. Ja hän oli todellinen koronataistelija. Viimeisen vuoden ajan hän taisteli jatkuvasti koronavirusta vastaan. Hän sai lopulta tartunnan ja joutui teho-osastolle, Gupta kertoi menehtyneestä lääkäristä.

Guptan mukaan viimeisen viikon aikana lisähappi oli jatkuvasti loppunut eikä sairaala saanut pyydettyä määrää happea.

– Mitä sairaalat haluavat Delhin hallinnolta? Ne haluavat happea.

Koronapotilasta hoidetaan tavallisesti tapaturmapotilaiden hoitoon tarkoitetulla osastolla.

Intia kertoi lauantaina yli 401 000 uudesta koronavirustartunnasta vuorokaudessa. Mikään muu maa ei ole pandemian aikana raportoinut yli 400 000 uutta tartuntaa vuorokaudessa. Sunnuntainakin maa kertoi yli 390 000 uudesta tartunnasta.

Myös koronakuolemien määrä on ollut kasvussa. Viime tiistaista lähtien 3000 koronakuolleen raja on mennyt rikki päivittäin.

Luvut eivät suhteutettuna 1,3 miljardin väkilukuun vaikuta järkyttävän suurilta. Asiantuntijoiden mukaan todelliset luvut ovat jopa 5–10 kertaa raportoituja suurempia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?