USA:n ex-varapresidentti Walter Mondale on kuollut: ”No niin, aikani on tullut” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA:n ex-varapresidentti Walter Mondale on kuollut: ”No niin, aikani on tullut”

Mondale keskusteli ennen kuolemaansa presidentti Joe Bidenin kanssa.

Walter Mondale kuvattiin kampanjoimassa New Yorkissa vuonna 1984.­

20.4. 6:46

Yhdysvaltain entinen varapresidentti Walter Mondale on kuollut 93-vuotiaana, kertoo uutistoimisto Reuters.

Demokraatti Mondale toimi varapresidenttinä Jimmy Carterin presidenttikauden aikana 1977–1981. Hän hävisi vuoden 1984 presidentinvaaleissa selvästi Ronald Reaganille.

– No niin, aikani on tullut. Olen innokas liittymään jälleen Joanin ja Eleanorin seuraan, Mondale totesi henkilökunnalleen tiedotteessa, joka julkaistiin hänen poismenonsa jälkeen.

Hän viittasi vuonna 2014 kuolleeseen vaimoonsa Joaniin ja vuonna 2011 vain 51-vuotiaana kuolleeseen tyttäreensä Eleanoriin.

– Halusin ennen lähtöäni kertoa teille, kuinka paljon merkitsette minulle.

Mondale toimi Yhdysvaltain Japanin-suurlähettiläänä 1993–1996 Bill Clintonin presidenttikauden aikana.

Perheen tiedottajan mukaan Mondale puhui viimeisten päiviensä aikana Carterin, Clintonin, presidentti Joe Bidenin ja varapresidentti Kamala Harrisin kanssa.

– Tänään suren rakkaan ystäväni Walter Mondalen poismenoa. Pidän häntä maamme historian parhaana varapresidenttinä, 96-vuotias Carter kommentoi.

– Hän oli korvaamaton kumppani sekä kykenevä palvelija Minnesotan osavaltion, Yhdysvaltojen ja maailman ihmisille.

Mondale oli aikanaan ensimmäinen suuren puolueen presidenttiehdokas, joka valitsi naisen (Geraldine Ferraro) varapresidenttiehdokkaakseen.

Mondale vieraili Suomessa vuonna 1979, jolloin hän tapasi Suomen silloisen presidentin Urho Kaleva Kekkosen. Vierailusta muistetaan, kuinka Kekkosen puhe keskeytyi yhtäkkiä kesken puheen.

Eino S. Repo kertoi kirjassaan Päämies vuonna 1993 havainneensa vuodesta 1975 lähtien, että Kekkosen unohtamiset ja muistikatkot alkoivat tihentyä. Diplomaatti Jaakko Iloniemi kertoi Revolle havainneensa Kekkosen henkisen kunnon heikentymisen Mondalen vierailun aikana. Iloniemen mukaan silloin ei ollut kyse vain lyhyestä muistikatkosta vaan paljon vakavammasta toimintahäiriöstä. Iloniemen mukaan Kekkonen oli ajatuksiltaan hajanainen, hapuileva ja vaikeaselkoinen.

Juttua päivitetty kello 8.17: Lisätty tieto Suomen-vierailusta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?