Venäjä väittää estäneensä sotilasvallan­kaappauksen ja Lukashenkan salamurhan Valko-Venäjällä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Venäjä väittää estäneensä sotilasvallan­kaappauksen ja Lukashenkan salamurhan Valko-Venäjällä

Aljaksandr Lukashenkan mukaan Yhdysvaltain turvallisuuspalvelut olivat mukana juonimassa hyökkäystä häntä vastaan. Hieman ennen kuin vallankaappausväitteet julkistettiin, Kreml kertoi Vladimir Putinin kutsuneen Lukashenkan Moskovaan torstaiksi 22. huhtikuuta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukashenka kuvattuina helmikuussa Sotshissa.­

18.4. 9:29

Venäjän ja Valko-Venäjän turvallisuuspalvelut väittävät yhdessä estäneensä sotilasvallankaappauksen ja värivallankumouksen valmistelut Valko-Venäjän johtajan Aljaksandr Lukashenkan syrjäyttämiseksi.

Molempien maiden tiedotusvälineissä on kerrottu hurjia ja erittäin yksityiskohtaisia väitteitä vallankaappaussuunnitelmista, jotka piti kertoman mukaan panna täytäntöön voitonpäivänä 9. toukokuuta. Yksityiskohtia hiuksianostattavista väitteistä ovat kertoneet muun muassa uutistoimisto Tass ja uutistoimisto Ria Novosti sekä NTV.

Venäjän turvallisuuspalvelu kertoo pidättäneensä Moskovassa kaksi henkilöä, joiden väitetään olleen vallankaappaussuunnitelman pääjuonittelijoita. Toinen on Valko-Venäjän ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaisuuden omaavan juristi Juri Zenkovitsh ja toinen on valkovenäläinen kansalaisaktivisti ja kirjallisuudentutkija Aleksandr Feduta, joka työskenteli vuonna 1994 Lukashenkan presidentinhallinnossa, mutta erosi sittemmin protestiksi.

Zenkovitshin ja Fedutan väitetään valmistelleen sotilasvallankaappausta taivuttelemalla puolelleen valkovenäläisiä oppositiomielisiä kenraaleja sekä kansallismielisiä valkovenäläisiä ja ukrainalaisia aktivisteja.

Vallankaappausyrityksen valmisteluista kertoi medialle lauantaina itse Lukashenka. Hänen mukaansa Yhdysvaltain korkein johto oli hyväksynyt vallankaappaussuunnitelman ja Venäjän presidentti Vladimir Putin oli jopa kysynyt asiasta Joe Bideniltä, kun nämä kävivät puhelinkeskustelun tiistaina.

Lukashenkan mukaan Biden ei ollut vastannut mitään Putinin kyselyihin, mutta Valko-Venäjällä on tietoja, että suunnitelmissa oli mukana Yhdysvaltain turvallisuuselimiä. Lukashenkan mukaan suunnitelmaan kuului sekä hänen itsensä että hänen lastensa eliminointi.

Zenkovitshin väitetään käyneen konsultaatioita ennen Moskovaan saapumistaan Yhdysvalloissa ja Puolassa. Sen jälkeen hän oli saapunut Moskovaan ja järjestänyt tapaamisen erään ravintolan kabinetissa juonitellakseen lisää suunnitelman yksityiskohtia.

Venäjän turvallisuuspalvelun mukaan vallankaappaajien tarkoituksena oli ”tuhota fyysisesti” käytännössä koko Valko-Venäjän johto, ottaa haltuun maan televisio- ja radiokanavat, katkaista sähköt ja estää Valko-Venäjän sisäministeriön joukkojen toiminta järjestyksen ylläpitämiseksi.

Vallankaappaus oli määrä panna toimeen symbolisesti toukokuun 9. päivänä, jolloin juhlitaan Neuvostoliiton voittoa toisessa maailmansodassa natsi-Saksaa vastaan. Suunnitelmalle oli myös annettu jo koodinimikin: ”Hiljaisuus”.

Myös Valko-Venäjällä on jo suoritettu pidätyksiä väitettyyn vallankaappaussuunnitelmaan liittyen.

Hieman ennen kuin Venäjän ja Valko-Venäjän tiedotusvälineet alkoivat levittää väitteitä vallankaappausaikeista, Kreml kertoi perjantaina, että Vladimir Putin on kutsunut Lukashenkan vieraakseen Moskovaan 22. huhtikuuta.

Lukashenkan vierailu tapahtuu siis vain päivää sen jälkeen, kun Putinin on määrä pitää Venäjän parlamentin molemmille kamareille ”erittäin tärkeäksi” kuvailtu linjapuhe 21. huhtikuuta.

Lukashenkan kutsuminen Moskovaan herätti heti epäilyt siitä, että Putinin liittokokouspuheella olisi jokin yhteys Valko-Venäjään ja Putin valmistautuisi ehkä tekemään jonkin ratkaisevan siirron Lukashenkan tulevaisuuden suhteen. Peskov kiisti kuitenkin asian.

– Me suunnittelemme, että Valko-Venäjän johtaja tulee Moskovaan työvierailulle, mutta se ei liity mitenkään liittokokouspuheeseen, Peskov sanoi.

Peskovin mukaan vierailulla on tarkoitus keskustella maiden välisestä yhteistyöstä ja sen kehittämisestä.

Venäjän parlamentin ylähuone on myös kutsuttu jo aikaa sitten koolle Putinin liittokokouspuheen jälkeisiksi päiviksi.

Liittoneuvoston koolle kutsumisen on arveltu viittaavan siihen, että valmisteilla on yllättäviä lakimuutoksia tai Putin haluaisi saada esimerkiksi voimankäyttöluvan Venäjän armeijalle ulkomailla, mihin tarvittaisiin liittoneuvoston lupa.

Aiemmin on epäilty, että Putinin puheessa tulisi jokin suuri käänne Ukrainaan liittyen, mutta uusien käänteiden valossa yllätys voikin liittyä Valko-Venäjään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?