Venäjä on koonnut massiivisen sotilaallisen voiman Ukrainan rajalle. Joukkojen ja kaluston siirrot on tehty hyvin näkyvästi, ja niihin on kytketty sarja poliittisen johdon uhkaavia lausuntoja.
Mitä tästä voisi päätellä?
Venäjän todellisia aikeita voi tietysti vain arvailla. Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith esitti pessimistisen arvion Yleisradion A-talk-ohjelmassa torstai-iltana. Smithin mukaan on mahdollista, että venäläisjoukot tunkeutuvat suurin voimin Ukrainaan ja sinetöivät Donetskin ja Luhanskin kapinallisalueiden liittämisen Venäjään.
– Kannattaa varautua siihen, että Venäjän joukot rullaavat Donbassiin, Smith sanoi.
Se olisi avoin hyökkäystoimi, joka muuttaisi Euroopan rajoja YK:n peruskirjan, kansainvälisen lain ja Ety-järjestössä yhteisesti sovittujen periaatteiden vastaisesti.
Tarkka-ampujien houkutukseksi rakennettu nukke odotti esiintymisvuoroa Ukrainan asemissa lähellä Zolotea 8. huhtikuuta.
Hengitetään hetki syvään ja lasketaan kymmeneen. Tilanne on kireä, mutta se ei välttämättä johda Itä-Ukrainassa jo seitsemän vuotta käydyn sodan leimahtamiseen uuteen liekkiin.
Venäjän toiminta on klassinen esimerkki aseellisen voiman näyttämisestä poliittisten päämäärien saavuttamiseksi, arvioi Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Katri Pynnöniemi perjantaina Ulkopoliittisen instituutin verkkoseminaarissa.
– Poliittinen päämäärä tässä tapauksessa on pakottaa Ukraina nielemään Minskin sopimus siinä muodossa, kuin Venäjä sitä tulkitsee, Pynnöniemi sanoi.
Mutta riittääkö voiman näyttäminen ja muu painostus tähän? Sitä ei vielä tiedetä.
– Ei ole poissuljettua, että (päämäärä) pyritään saavuttamaan verenvuodatuksella, Pynnöniemi pohti.
Samoilla linjoilla oli Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen, jonka briefing-paperin instituutti julkaisi perjantaiaamuna. Paperi käsittelee Venäjän muuttunutta käsitystä strategisesta vakaudesta ja sen vaikutusta Pohjois-Eurooppaan.
Venäjän joukkojensiirrot ovat olleet tutkijan mukaan hyvin näkyviä.
– Se viittaa siihen, että ideana on näyttää voimaa eikä tehdä nopeaa operaatiota, Lavikainen sanoi.
– Jos joukot ryhmittyisivät hyökkäysasemiin, se nähtäisiin ja siihen ehdittäisiin jollakin tapaa varautua, mikä on tietysti ideaalitilanne. Mutta tämä ei tietenkään ole ainoa vaihtoehto, jota Venäjä voi tehdä.
Tilanne muuttuisi heti dramaattisesti, jos Venäjä päättäisi ryhtyä käyttämään keskittämäänsä aseellista voimaa. Ukraina on valmistautunut puolustamaan maata, ja myös lännen olisi pakko reagoida hyökkäykseen. Lännen reaktio ratkaisisi sen, miten pitkälle Venäjä olisi valmis menemään operaatiossaan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin juhli Krimin liittämisen seitsenvuotispäivää Luzhnikin stadionilla Moskovassa järjestetyssä konsertissa 18. maaliskuuta.
Oletetaan kuitenkin, että osapuolet saadaan neuvottelupöytään ja että suurvaltojen johtajat Joe Biden ja Vladimir Putin ryhtyvät huipputason keskusteluihin konfliktin ratkaisemisesta.
Silloin Venäjä voisi lyödä nyrkin pöytään ja vaatia Ukrainaa taipumaan Minskin sopimuksen venäläistulkintaan, juuri niin kuin Pynnöniemi arvioi. Vastineeksi Venäjä voisi sitten ”ystävällisesti” suostua vetämään sotavoimaansa pois Ukrainan rajoilta.
Minskin sopimuksen venäläistulkinta olisi Ukrainalle erittäin hapokas malja, jos sen joutuisi juomaan pohjia myöten. Se merkitsisi käytännössä Ukrainan suvereniteetin loppumista.
Tällaisia poliittisia vaatimuksia Venäjä on esittänyt: Ukrainan perustuslakia pitäisi muuttaa siten, että kapinallisten hallitsemat ”kansantasavallat” saisivat oman budjetin, oikeuden päättää poikkeustilan julistamisesta, järjestää omia vaaleja ja kansanäänestyksiä sekä oikeuden solmia sopimuksia ulkovaltojen – siis Venäjän – kanssa. ”Kansantasavallat” saisivat myös valvoa omia rajojaan, eikä Ukrainan presidentti saisi valtuuksia erottaa paikallisia hallintoelimiä tai niiden johtajia. Ukrainan perustuslakiin kirjattaisiin lisäksi artikla puolueettomuudesta. Se estäisi Ukrainan liittymisen puolustusliitto Natoon.
Näin brittiläinen ulkopolitiikan tutkimuslaitos Chatham House analyysissaan: ”DNR ja LNR (suom. Donetskin ja Luhanskin ’kansantasavallat’) liitettäisiin takaisin Ukrainaan erillisinä poliittisina, taloudellisina ja juridisina alueina, jotka olisi sidottu Venäjään. Siten syntyisi perustuslaillinen Troijan hevonen, joka antaisi Kremlille pysyvän sijan Ukrainan poliittisessa järjestelmässä ja estäisi Kiovan viranomaisia hallitsemasta maata yhtenäisenä kokonaisuutena.”
”Itä-Ukrainan sodan eskaloituminen, sisäpoliittisesti hankala omien tappioiden riski ja lännen väliintulo uusine vastatoimineen estettäisiin, ja Ukrainan olisi pakko unohtaa haaveet integraatiosta länteen.
Tämä voi hyvinkin olla Venäjän todellinen päämäärä. Itä-Ukrainan sodan eskaloituminen, sisäpoliittisesti hankala omien tappioiden riski ja lännen väliintulo uusine vastatoimineen estettäisiin, ja Ukrainan olisi pakko unohtaa haaveet integraatiosta länteen.
Jos ja kun neuvotteluihin ryhdytään, niistä voi odottaa pitkiä ja vaikeita.
Samaan aikaan Venäjä pitää pistoolia Ukrainan ohimolla. Välillä se kiristää painostusta, välillä hellittää.
Tämä on klassinen esimerkki Venäjän strategiasta. Näin Venäjä toimii – se on rakentanut asevoimistaan käyttökelpoisen työkalun voimapolitiikkansa toteuttamiseen. Työkalulla voi lyödä kovaa tai vain uhata ja odottaa, että vastustaja taipuu.
Tätä työkalua Venäjä käyttää myös Pohjois-Euroopassa, tutkija Lavikainen kirjoittaa briefing-paperissaan. Kohteena on erityisesti Norja. Mutta Venäjä ei katso hyvällä myöskään Suomen ja Ruotsin Nato-yhteistyön syventymistä. Tarkkana siis pitää olla, myös täällä Pohjolassa.
