Iranin armeijan alukseen hyökättiin Punaisellamerellä – epäilykset kohdistuvat Israeliin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Iranin armeijan alukseen hyökättiin Punaisellamerellä – epäilykset kohdistuvat Israeliin

Yhdysvallat kertoo olevansa tietoinen tapauksesta.

7.4. 12:12

Iranin armeijan alukseen hyökättiin eilen Punaisellamerellä lähellä Jemenin rannikkoa, kertovat useat kansainväliset mediat.

Iran ei ole kommentoinut asiaa virallisesti, mutta Iranin valtiontelevisio vahvisti tapauksen tänään, kertoo uutistoimisto AP.

Yhdysvaltain puolustusministeriö vahvisti hyökkäyksen eilen tuoreeltaan. Pentagonin lausunnon mukaan Yhdysvallat on tietoinen tapauksesta eikä maan joukkoja ollut osallisena.

Nimetön viranomaislähde kertoo New York Timesille, että Israel oli ilmoittanut Yhdysvalloille olevansa vastuussa hyökkäyksestä. Israel ei ole kommentoinut väitteitä medioille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?