Eritrea vetää joukkonsa Etiopiasta, jossa se on osallistunut Tigrayn sotaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Eritrea vetää joukkonsa Etiopiasta, jossa se on osallistunut Tigrayn sotaan

Eritrea on sotinut Etiopian hallituksen puolella.

Sekä Eritrean että Etiopian joukkoja on syytetty julmuuksista siviilejä kohtaan Tigrayn konfliktissa.­

26.3. 15:43

Eritrea vetää joukkonsa pois Tigrayn alueelta Etiopian pohjoisosasta, kertoi Etiopian pääministeri Abiy Ahmed perjantaina.

Eritrea on sekaantunut marraskuussa syttyneeseen naapurimaansa sisäiseen konfliktiin, jossa Etiopian hallituksen joukot ovat taistelleet Tigrayn kansan vapautusrintamaa (TPLF) vastaan. Eritrea on sotinut vanhan vihollisensa Etiopian hallituksen puolella.

Sekä Eritrea että Etiopia kiistivät kuukausien ajan Eritrean joukkojen läsnäolon, vaikka paikallisilta asukkailta, avustustyöntekijöiltä ja jopa Etiopian valtion virkailijoilta oli siitä paljon havaintoja. Abiy myönsi lopulta asian parlamentille tiistaina. Torstaina hän lensi Eritreaan neuvottelemaan presidentti Isaias Afwerkin kanssa.

Sekä Eritrean että Etiopian joukkoja on syytetty julmuuksista siviilejä kohtaan Tigrayn konfliktissa. Amnestyn mukaan eritrealaisjoukot esimerkiksi tappoivat satoja siviilejä Aksumin kaupungissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?