Ever Given -kontti­laiva saatiin vihdoin irti – Suezin kanava aukesi lähes viikon tauon jälkeen

Egypti on menettänyt arviolta 12–14 miljoonaa dollaria jokaiselta päivältä, jolloin kanava oli suljettuna liikenteeltä.

26.3.2021 13:18 | Päivitetty 29.3.2021 17:05

Egyptissä ja varmaan eri puolilla maailmaa huokaistiin maanantaina helpotuksesta, kun Suezin kanavan lähes viikon päivät tukkinut Ever Given -konttialus saatiin irti.

– Suezin kanavaa hallinnoivan viraston johtaja amiraali Osama Rabie on ilmoittanut, että laivaliikenne kanavassa on alkanut uudelleen, virasto sanoi lausunnossaan.

Televisiokuvissa näkyi ja kuului, kuinka hinaajien miehistöt soittivat juhlatunnelmissa sumutorvia, kun Ever Given irtosi kanavan rantapenkereiltä.

Lähes viikon kestänyt sulku Suezin kanavan laivaliikenteessä on kerännyt yhteensä yli 400 alusta Välimeren ja Punaisenmeren päätyihin.

Aiemmin on arveltu, että laivaliikenteen suman purkamisessa kestää noin kolme ja puoli päivää siitä, kun Ever Given on saatu taas vesille.

Irrotustyössä ruopattiin hiekkaa 30 000 kuutiota

Tieto Ever Given -konttialuksen irtoamisesta laski öljyn maailmanmarkkinahintaa.

Kaiken kaikkiaan maailmankaupasta kulkee Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävän Suezin kanavan kautta yli kymmenen prosenttia.

Meriliikenteen uutisia välittävän Lloyd's List -lehden mukaan Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä seisoi rahtia miljardien eurojen arvosta.

Kanavaa hallinnoivan viraston mukaan Egypti on menettänyt arviolta 12–14 miljoonaa dollaria jokaiselta päivältä, jolloin kanava oli suljettuna liikenteeltä.

Konttialuksen irrottamisessa tarvittiin toistakymmentä hinaajaa. Lisäksi hiekkaa ruopattiin arviolta 30 000 kuutiometrin verran, kertoi hollantilaisen Boskalis-pelastusyhtiön toimitusjohtaja Peter Berdowski.

Pelastustyöt Ever Givenin irrottamiseksi alkoivat heti, kun se juuttui kanavaan 23. maaliskuuta. Aluksen irrottamisessa keskityttiin etenkin hiekan poistamiseen sen ympäriltä.

Afrikan kiertäminen tuo matkaan tuhansia kilometrejä lisää

Laivaliikenteen keskeytyminen Suezin kanavassa pakotti yritykset valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta. Joko piti odottaa tai ohjata alukset kiertämään Afrikka, mikä lisää matkaa Aasiasta Eurooppaan noin 9 000 kilometrillä. Aikaa Afrikan kiertämiseen kuluu viikon verran.

Osa laivoista valitsi vaihtoehdoksi Afrikan kiertämisen.

Venäjä tarjosi Egyptille apuaan sunnuntaina. Myös muun muassa Yhdysvallat tarjosi apuaan.

Laivaliikenteen pysähtyminen Suezin kanavassa aiheutti erilaisia heijastusvaikutuksia. Esimerkiksi sodan runteleman Syyrian viranomaiset sanoivat kriisin haitanneen maan öljyntuontia Iranista. Tämän takia Syyriassa alettiin säännöstellä entuudestaan niukkoja varastoja.

Eläinten oikeuksia puolustava kansainvälinen avustusjärjestö Animals International puolestaan varoitti mahdollisesta tragediasta, joka voi koskettaa noin 130 000:ta eläintä, jotka ovat matkalla laivoissa.

Maailman meriliikenteen tärkeimpiä kuljetusväyliä

Punaisenmeren ja Välimeren yhdistävä Suezin kanava on yksi maailman meriliikenteen tärkeimmistä kuljetusväylistä, koska se lyhentää merkittävästi Euroopan ja Aasian välistä merimatkaa.

Raakaöljyn ohella Suezin läpi kulkee etenkin kulutustavaroita ja teollisuuden käyttämiä komponentteja.

´

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?