Teemu Keskisarjan kolumni: Yhteiskunta leikkii rankaisuleikkiä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhteiskunta leikkii rankaisuleikkiä

Yhdestä jos toisestakin nyky-Suomen rikoksesta tulee ajatelleeksi, että vankiloiden tilalle pitää keksiä jotain uutta tai vanhaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Teemu Keskisarja.

23.3. 8:00

Käytännön syistä kuolemanrangaistuksen paluussa ei ole mitään älyä.

Jokainen ymmärtää, minkä vaivan muutos vaatisi lainsäädännössä, puhumattakaan kansainvälisistä protesteista. Ja sitten vielä tuomioiden toimeenpano. Perustaisimmeko Poliisiammattikorkeakouluun pyövelin erikoistumisopinnot? Vai ostaisimmeko niskalaukauspalvelun Kiinasta?

Noin ei tule tapahtumaan.

Realiteeteista irrallisena moraalikysymyksenä kuolemanrangaistus on silti kiintoisa. Miten niin yhteiskunnalla ei ole oikeutta päästää päiviltä yksilöä, joka raskaimmin rikkoi kanssaihmisiä vastaan?

Jos nykyinen oikeuselämä tuntuu lepsulta, syytä Cesare Beccariaa, italialaista 1700-luvun juristia ja valistusfilosofia. Olemme hänen perillisiään siinä linjauksessa, että ”pelotus ja varoitus” esimerkiksi kidutuksilla ja mestauksilla ei ehkäise rikollisuutta. Beccarian mukaan valtion tehtävä ei ole rikosten ja syntien verikostaminen. Hän uskoi sanktioiden kohtuullisuuteen ja ennustettavuuteen ja luokitti julkiset teloitusspektaakkelit barbariaksi, joka raaistaa kansaa.

Suomessa ei ole rauhanaikana toimeenpantu kuolemanrangaistuksia 1820-luvun jälkeen. Sittemmin loppuivat Siperiaan karkotus ja ruoskiminen. Pakkotyö väheni. Vankeusrangaistus, ennen ani harvinainen, kohdistui vastedes kaikkeen, mistä ei sakoilla selvinnyt. 1800-luvun lopulla rakennettiin kivestä ja tiilestä jyhkeät lääninvankilat.

Aikalaiset kritisoivat järjestelmän kalleutta.

Vaikka tilat ja ravinto olivat viheliäiset ja ainut palvelu pakollinen sielunhoito, vankilassa vanki ei maksanut velkaansa yhteiskunnalle, päinvastoin lisäsi sitä.

 Vapautuneista yli puolet palaa kaltereiden taakse.

Suomen vankeinhoito on tänään maailman paras valmentamaan ”asiakasta” rikoksettomaan elämään. En tiedä ulkomailta yhtään vastinetta, johon vaihtaisin Rikosseuraamuslaitoksemme. Kahlehtiminen saati surmaamalla eliminoiminen ei ole tarpeen yleiselle turvallisuudelle. Mutta edelleen, vapautuneista yli puolet palaa kaltereiden taakse.

Ja vaikkei palaisi kukaan, vastaako pelkkä rikollisen parantaminen rikoksen ja rangaistuksen ikuisuuskysymyksiin?

Leikkimme 2020-luvulla rankaisuleikkiä.

Ehdonalaisen vapauden rangaistusluontoisuutta olisi vaikea todistaa Cesare Beccarialle. Kiven sisässä on vangeilla mälsää ja lainkuuliaisten mielestä lokoisaa. Tuomioiden pituus on oikeustajulla leikittelyä. Ennaltaehkäisevyyden kannalta on samantekevää, istuuko raiskaaja vuoden vai kaksi ja murhaaja 5 vai 15.

Tuomitut itse ovat vaarattomia tuon ajan, mutta vankeus ei lähetä kasvattavaa viestiä muille potentiaalisille kriminaaleille.

Hammurabin ja Mooseksen lakien periaate silmä silmästä, hammas hampaasta, henki hengestä toimi sikäli, että pöljinkin älysi suhteutuksen. Väittely edes raipoista ja häpeäpaalusta tekisi terää. Pyhitämme hyvinvointivankiloiden ja sähköpantojen rangaistusleikkiä heppoisin argumentein.

Maailma makaa siten, että teolla on seurauksensa ja rikoksella uhrinsa.

Minkä verran perimmäisten ihmisvelvollisuuksien rikkojalle voi kasautua ”ihmisoikeuksia”?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?