Rannoille vyöryvien opiskelijoiden lomailu huolestuttaa Floridassa – ”Liian monet tänne tulevat päästävät itsensä valloilleen” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Rannoille vyöryvien opiskelijoiden lomailu huolestuttaa Floridassa – ”Liian monet tänne tulevat päästävät itsensä valloilleen”

Yliopistojen kevätlomien ruuhkauttamalla Miami Beachilla pidätettiin viikonloppuna noin 100 ihmistä. Kaksi poliisia sai sairaalahoitoa vaatineita vammoja väkijoukkoa hajottaessaan.

Kevätlomailijat suuntasivat päiväjuhliin rannalle Floridan Fort Lauderdalessa maaliskuun ensimmäisellä viikolla.­

15.3. 11:51

Yliopistot ympäri Yhdysvaltoja ovat myös tänä vuonna peruuttaneet kokonaan perinteisen kevätlomaviikon tai vähintään supistaneet sitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt lukuisia opiskelijoita rientämästä Floridan rannoille juhlimaan.

CNN:n mukaan kevätlomien tuomat ruuhkat johtivat Floridassa viikonlopun aikana noin 100 ihmisen pidätykseen sekä kahden poliisin loukkaantumiseen. Joiltakin pidätetyistä takavarikoitiin myös aseita sekä huumeita.

Poliisit valvoivat järjestystä Miami Beachi Ocean Drive -rantakadulla reilu viikko sitten. Viikonloppuna poliisi hajotti samalla paikalla ”aggressiivisesti ja kurittomasti” käyttäytyneen väkijoukon.­

Nuorta naista heiteltiin ilmaan rannalla Fort Lauderdalessa.­

Perjantaina Miami Beachin poliisi joutui käyttämään suuren väkijoukon hajottamiseen kaasua sen jälkeen, kun kaksi poliisia oli saanut työtä tehdessään sairaalahoitoa vaatineita vammoja. Poliisi kuvaili liikenteen tukkinutta joukkoa ”aggressiiviseksi ja kurittomaksi”.

ABC Newsin mukaan poliisit kertoivat raporteissaan muun muassa heihin kohdistuneesta pullojen heittelystä sekä naisesta, joka oli taittanut matkaa liikkuvan auton katolla istuen. Perjantain tapahtumat johtivat Miami Beachilla 70 ihmisen pidätykseen.

Lauantaina pidätettyjä tuli noin 30 lisää.

Lomatunnelmaa Fort Lauderdalessa sijaitsevassa Cafe Ibizassa.­

Yöelämää Miami Beachin Ocean Drivellä.­

Miami Beachin kaupunginjohtaja Raul Aguila oli jo aiemmin varoittanut kevätlomalle suuntaavia opiskelijoita pysymään poissa kaupungista. Heitä on kuitenkin saapunut paikkakunnalle tasaisena virtana kuun alusta lähtien.

Ulkopaikkakuntalaisten puhelimiin on lähetetty ”vastuullisesta lomailusta” valistavia viestejä.

Kaupungin tiedottaja Veronica Payssé kertoi CNN:lle, että vastaavat levottomuudet ovat tavallisia joka vuosi yliopistojen kevätlomaviikoilla. Nyt koronavirustilanne on kuitenkin hänen mukaansa tehnyt poliisin työstä huomattavasti vaikeampaa.

Mies oli ottanut koiransa mukaan rantaelämästä nauttimaan.­

Osavaltio ei salli paikallisten hallintoalueiden sakottaa ihmisiä maskimääräysten rikkomisesta. Payssén mukaan kaupungin viranomaiset eivät voi käytännössä tehdä asialle muuta kuin tarjota ilmaisia maskeja maskitta liikkuville.

– Meidän ongelmamme on, että tänne tulee liikaa ihmisiä. Ongelma on myös se, että liian monet tänne tulevat päästävät itsensä valloilleen. Olemme huolissamme. Tämä on erittäin haastavaa, Miami Beachin pormestari Dan Gelber kertoi uutiskanavalle viikonloppuna.

Koronatilanne Floridassa on helpottanut huomattavasti tammikuun alun vaikeimmista hetkistä. Osavaltiossa todetaan kuitenkin edelleen useita tuhansia uusia tartuntoja vuorokaudessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?