Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 1,9 biljoonan dollarin korona­elvytyspaketin – edustajainhuoneen äänestettävä vielä kertaalleen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhdysvaltain senaatti hyväksyi 1,9 biljoonan dollarin korona­elvytyspaketin – edustajainhuoneen äänestettävä vielä kertaalleen

Yhdysvalloissa senaatti on hyväksynyt 1,9 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketin läpi yön kestäneiden äänestysten jälkeen.

Kuvakaappaus senaatin istunnon suorasta lähetyksestä äänestyksen jälkeen.­

6.3. 19:44

Paketti jumiutui aiemmin senaattiin tuntien ajaksi, kunnes kompromissi saavutettiin myöhään perjantaina paikallista aikaa.

Senaatin lakiesitykseen tekemien muutosten vuoksi paketti palaa vielä uudestaan edustajainhuoneeseen uuteen äänestykseen ennen kuin presidentti Joe Biden voi allekirjoittaa sen laiksi, kertoo CNN. Bidenin Valkoinen talo on jo ilmaissut tukevansa kompromissiratkaisua.

Paketti meni läpi täpärästi äänin 50–49. Yksikään republikaanisenaattori ei äänestänyt sen puolesta, ja Reutersin mukaan useat heistä poistuivat istuntosalista välittömästi äänestyksen jälkeen.

Demokraattisenaattori Bernie Sandersin sekä senaatin enemmistöjohtaja Chuck Schumerin sen sijaan nähtiin iloitsevan paketin läpimenosta nyrkkitervehdyksiä vaihtamalla.

Lopullisessa paketissa 400 miljardia on jyvitetty suurimalla osalle kansalaisista suunnattuihin 1 400 dollarin kertaluontoisiin tukiin. 9,5 miljoonalle kriisin vuoksi työttömäksi joutuneelle on puolestaan luvassa 300 dollarin viikoittainen lisä työttömyyskorvauksiin.

Summasta 350 miljardia ohjautuu osavaltioille ja muille paikallishallinnoille, joiden budjetit ovat kärsineet pahoin koronapandemian vuoksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?