Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijä tapettu al-Holin leirillä Syyriassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lääkärit ilman rajoja -järjestön työntekijä tapettu al-Holin leirillä Syyriassa

Lääkärit ilman rajoja -järjestön (MSF) työntekijä on tapettu Syyriassa al-Holin leirillä, järjestö kertoo.

4.3. 10:52

Työntekijä tapettiin helmikuun lopulla teltassa, jossa hän asui.

– Työntekijämme vietti vapaa-aikaa perheensä kanssa, kun hänet tapettiin. Pyrimme parhaillaan selvittämään kuolemaan johtaneet tapahtumat ja olosuhteet, kertoo MSF:n Syyrian hätäavustustoiminnan päällikkö Will Turner tiedotteessa.

Samalla viikolla leirillä sattuneessa tulipalossa kuoli ainakin seitsemän ja loukkaantui noin 30 ihmistä. Yksi kuolleista oli MSF:n työntekijän lapsi. Myös loukkaantuneiden joukossa oli MSF:n työntekijöitä ja perheenjäseniä.

MSF:n mukaan turvallisuustilanne al-Holin leirillä on heikentynyt kuluvan vuoden aikana.

Järjestöllä on al-Holissa aliravitsemuksesta kärsivien lasten klinikka. Huonontuneen turvallisuustilanteen takia MSF on joutunut väliaikaisesti keskeyttämään joitakin toimintojaan leirillä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?