Tyytymättömyys Euroopan unionin kykyyn turvata riittävän nopeat koronavirusrokotetoimitukset jatkaa kasvuaan.
Viimeksi myöhään maanantai-iltana Itävalta ja Tanska ilmoittivat aloittavansa rokoteyhteistyön Israelin kanssa.
Asiasta kertoi mm. itävaltalainen Kurier ja tanskalainen Politiken.
Kurierin tietojen mukaan yhteistyössä olisi kyse yhteisestä rokotetuotannosta ja tutkimuksesta, ja se koskisi tulevina vuosina niin sanottuja toisen sukupolven koronarokotteita, joita kehitellään uusia virusmuunnoksia varten.
Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz sanoi Kurierille, että Itävallan täytyy varautua koronaviruksen uusiin muunnoksiin. Kurz arvioi, että virusmuunnosten takia pandemia pysyy riesana vielä pitkään.
Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz haluaa maansa varautuvan virusmuunnoksiin ajoissa.
– Meidän täytyy varautua kesän jälkeiseen aikaan hyvissä ajoin, Kurz sanoi Kurierille.
Pelkästään Itävalta laskee tarvitsevansa noin 30 miljoonaa rokoteannosta tulevien vuosien aikana, jos se rokottaa lähivuosien aikana kaksi kolmasosaa aikuisväestöstään vuosittain.
Sellaista rokotemäärää Itävalta ei voi jättää pelkästään EU:n takkuilevan yhteishankintamekanismin varaan.
– Sovimme kesällä, että EU toimittaa rokotteet jäsenmaille hyvissä ajoin ja että ne hankittaisiin nopeasti. Se oli periaatteessa oikein, mutta Euroopan lääkevirasto EMA on liian hidas rokotteiden hyväksymisessä, ja lisäksi toimituksissa on ollut pahoja pullonkauloja, Kurz sanoi Kurierille.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen väläytteli Tanskan, Itävallan ja Israelin yhteisen rokotetuotantolaitoksen rakentamista.
Kurz matkustaa vierailulle Israeliin torstaina yhdessä Tanskan pääministerin Mette Frederiksenin kanssa. Kurz ja Frederiksen neuvottelevat Israelissa pääministeri Benjamin Netanyahun kanssa.
Kurz tapaa ennen matkaa lääketehtaiden edustajia sekä maan johtavia lääketieteen asiantuntijoita ja professoreita.
Frederiksen väläytti Politikenissa jopa maiden yhteisen rokotetuotantolaitoksen rakentamista Israeliin, mikä turvaisi maiden rokotetarpeet.
– Puhumme, millä konkreettisilla toimilla voimme kasvattaa rokotetuotantoa. Se voi olla julkis-yksityistä kumppanuutta. En sulje pois mitään ideoita – en edes rokotetehtaan rakentamista, Frederiksen sanoi.
Israel on koronarokotusten mallimaa. Lähes 95 prosenttia aikuisväestöstä on jo rokotettu ainakin kertaalleen.
Monet muutkin maat ovat tuskailleet EU:n hitauden kanssa rokotteiden hyväksymisessä ja toimituksissa. Oman irtiottonsa ovat EU-maista tehneet jo Puola, Unkari, Tshekki ja Slovakia, jotka ovat hankkineet tai hankkimassa Venäjältä Sputnik V -rokotetta. Unkari on ottanut käyttöön myös kiinalaisen Sinopharm-rokotteen.
Israel puolestaan on saanut maailmanlaajuisesti paljon ihastelua rokoteohjelmastaan. Israelissa on jo lähes 95 prosenttia aikuisväestöstä saanut vähintään yhden annoksen. Suomessa yhden annoksen on saanut 8,2 prosenttia täysi-ikäisistä.