WHO: Maailman korona­tartuntojen määrä lähti jälleen nousuun – USA:ssa puhutaan neljännestä aallosta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

WHO: Maailman korona­tartuntojen määrä lähti jälleen nousuun – USA:ssa puhutaan neljännestä aallosta

Yhdysvalloissa ollaan huolissaan jo mahdollisesta neljännestä korona-aallosta.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus iloitsi maanantaina Ghanassa ja Norsunluurannikolla aloitetuista rokotuksista, jotka ovat tulleet covax-ohjelman avulla.­

2.3. 9:38

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan maailmanlaajuiset koronatartuntamäärät ovat jälleen lähteneet nousuun seitsemän viikon laskun jälkeen.

WHO:n mukaan on epärealistista, että koronaviruspandemiasta selvittäisiin vuoden loppuun mennessä.

WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesusin mukaan uusien tartuntojen määrä nousi viime viikolla etenkin Euroopassa, Amerikan mantereella, Kaakkois-Aasiassa ja itäisellä Välimerellä.

– Tämä on pettymys, mutta ei yllätys, hän sanoi.

– Osa selittyy rajoitusmääräysten höllentämisestä, osa muunnosvarianteista sekä ihmisten unohdettua suojautua, Tedros Adhanom Ghebreyesus totesi.

Yhdysvalloissa ollaan huolissaan jo koronapandemian mahdollisesta neljännestä aallosta, varoitti Yhdysvaltain tartuntatautikeskus CDC.

CDC:n johtaja tohtori Rochelle Walensky huomautti, että viime viikon yli 70 000 uutta tartuntaa päivässä Yhdysvalloissa on ”hyvin huomattava määrä”.

Samaan aikaan uusia koronakuolemia ilmoitettiin liki 2 000 päivittäin.

– Meillä on vielä mahdollisuus estää neljännen tartunta-aallon leviäminen maassamme. Jaksakaa luottaa itseenne, Walensky rohkaisi.

WHO:n johtoon kuuluvan Michael Ryanin mukaan on mahdollista, että viruksen aiheuttama kriisi helpottuu, jos sairaalahoidon tarvetta ja koronavirukseen liittyviä kuolemia onnistutaan vähentämään.

WHO:n painopisteenä on nyt pitää koronan leviäminen mahdollisimman vähäisenä, jotta ihmisten sairastuminen vähenisi ja uusien virusmuunnosten syntymiseltä vältyttäisiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?