Ihmisoikeusjärjestö: Pohjois-Korea orjuuttanut etelä­korealaisia hiili­kaivoksiin – pakko­työllä rahoitetaan maan ase­ohjelmaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ihmisoikeusjärjestö: Pohjois-Korea orjuuttanut etelä­korealaisia hiili­kaivoksiin – pakko­työllä rahoitetaan maan ase­ohjelmaa

YK:n arvion mukaan Pohjois-Korean keskitysleireillä elää vankeudessa mahdollisesti jopa 200 000 ihmistä.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un osallistumassa Korean työväenpuolueen armeijakomission kokoukseen 25. helmikuuta Pjongjangissa.­

28.2. 5:15

Ihmisoikeusjärjestö NKHR on julkaissut Pohjois-Koreaa sotavankien ja näiden jälkeläisten orjuuttamisesta syyttävän raportin. Raportin mukaan vuonna 1953 päättyneessä Korean sodassa vangitut eteläkorealaiset passitettiin sodan jälkeen työskentelemään aseilla uhattuina ja palkatta hiilikaivoksiin.

Entiset vangit kertovat orjan aseman periytyvän kaivosalueilla sukupolvelta toiselle. Pakkotyöstä kertyneiden tulojen väitetään kanavoituvan Pohjois-Korean aseohjelmaan. Asiasta uutisoivat brittimediat Guardian ja BBC.

– Sukupolvia ihmisiä syntyy, elää ja kuolee kaivosalueilla ja kokee pahinta mahdollista vainoa ja syrjintää koko elämänsä, raportin kirjoittajiin lukeutuva Joanna Hosaniak kuvailee tilannetta BBC:lle.

Raporttia varten ihmisoikeusjärjestö haastatteli 15 ihmistä, joilla on Pohjois-Korean hiilikaivoksista omakohtaista tietoa. Pakkotyöleireiltä karanneet ovat kertoneet, että maan hallinto on turvautunut kaivostuotteiden kauppaamisessa jopa ulkomaisten rikosjärjestöjen apuun. Näiden joukossa olisi väitteiden mukaan esimerkiksi Japanin mafia Yakuza.

Pohjois-Korean hallinto on toistuvasti kiistänyt syytökset ihmisoikeusrikkomuksista ja kieltäytyy kommentoimasta niitä. Hallinnon mukaan sotavangit palautettiin aselevon sopimusten mukaisesti ja kotiin palaamattomien vankien on väitetty jääneen rajan pohjoispuolelle vapaasta tahdostaan.

BBC:n haastattelema entinen vanki kiistää hallinnon väitteen jyrkästi. Peitenimellä ”Choi” esiintyvä eteläkorealaismies kertoo eläneensä aidatulla leirillä, jota vartioivat aseistetut vartijat.

– Kun meidät raahattiin työleireille, meidät laitettiin aseilla uhaten riveihin aseistetut sotilaat ympärillämme. Mitä muuta tämä voisi olla, ellei orjatyötä?

Vankeutensa alussa Choi kuuli vartijoilta pääsevänsä takaisin kotiin, mikäli työskentelisi riittävän ahkerasti. Lupausta ei kuitenkaan aiottu lunastaa.

Pakkotyöhön 16-vuotiaana komennettu Kim Haye-sook kertoo onnettomuuksien olevan kaivoksissa tavallisia ja johtavan usein kuolemiin.

– Kun minut ensi kerran kirjattiin sinne, yksikössäni oli 23 ihmistä. Mutta kaivokset romahtivat ja hiilivaunua vetävät vaijerit napsahtivat poikki ja tappoivat alle jäävät ihmiset, Kim kertoo BBC:lle.

– Ihmisiä kuoli räjähdyksiin, kun he olivat kaivamassa hiiltä. Kaivoksissa on erilaisia kerroksia, mutta joskus vesikerros halkesi ja ihmiset saattoivat hukkua. Lopulta vain kuusi oli jäljellä 23:sta.

Kimin mukaan leireille on sijoitettu sotavankien lisäksi epälojaaleina pidettyjä ihmisiä. Kim kertoo BBC:lle kuulleensa vartijoilta, että hänen oma isoisänsä päätyi leirille perheineen vierailtuaan Korean sodan aikana rajan eteläpuolella.

YK:n arvion mukaan Pohjois-Korean keskitysleireillä elää vankeudessa mahdollisesti jopa 200 000 ihmistä. Monet salaisen poliisin valvomista leireistä sijaitsevat kaivostyömaiden lähistöllä. Kansainvälisen yhteistyöjärjestön raportti vuodelta 2014 toteaa vankien kohtaavan kidutusta, raiskauksia, pakkotyötä, nälässäpitoa ja muuta epäinhimillistä kohtelua.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?