20 vuoden vankeus­rangaistusta istuneen tuomiota lievennettiin – nyt Oklahomassa käydään oikeutta kolmois­murhasta, joka hakee raakuudessa vertaistaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

20 vuoden vankeus­rangaistusta istuneen tuomiota lievennettiin – nyt Oklahomassa käydään oikeutta kolmois­murhasta, joka hakee raakuudessa vertaistaan

Vankilasta vapautunut mies surmasi naapurinsa ja kaksi sukulaistaan. Ensimmäinen veriteko oli erittäin raaka.

25.2. 1:15

Tammikuussa vankilasta vapautetun miehen epäillään syyllistyneen kolmeen murhaan Oklahoman osavaltiossa Yhdysvalloissa helmikuussa.

Oklahoman-lehden mukaan julma verityö tapahtui helmikuun 9. päivänä Chickashan kaupungissa Oklahoma Cityn lounaispuolella ja sen kohteeksi joutuivat epäillyn naapuri, setä sekä tämän nelivuotias lapsenlapsi. Tapahtumien yhteydessä myös sukulaismiehen vaimo sai vakavia vammoja teräaseesta.

Teko hakee julmuudessaan vertaistaan. Oklahoman-lehden mukaan epäilty oli ensiksi tappanut naapurinsa ja irrottanut tältä sydämen. Ensimmäisen uhrin surmattuaan epäilty oli lähtenyt setänsä luokse, jossa hän iski irti leikkaamansa sydämen kattilaan perunoiden kera ja yritti syöttää syntyneen keitoksen sukulaisilleen. Tilanne päättyi siihen, että epäilty surmasi setänsä ja tämän lapsenlapsen, ja vahingoitti setänsä vaimoa.

Epäilty on tunnustanut verityöt.

Epäilty murha on aiheuttanut raivonpurkauksia Oklahomassa, sillä syytetyllä on pitkä rikoshistoria ja hänet oli vuonna 2017 tuomittu 20 vuoden vankeusrangaistukseen huumausainerikoksista. Oklahoman kuvernööri kuitenkin lievensi epäillyn tuomiota ja hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen tammikuussa. Vankilasta päästyään mies oli asustellut setänsä ja tämän vaimon luona aina kohtalokkaaseen helmikuun 9. saakka. Sittemmin mies on ollut pidätettynä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?