Tällainen on Julia Navalnaja – ”lumikuningatar” seisoi ylväänä, kun miliisit pieksivät väkijoukkoja - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällainen on Julia Navalnaja – ”lumikuningatar” seisoi ylväänä, kun miliisit pieksivät väkijoukkoja

Julia Navalnajan elämästä tuli ”poliisiasemia, oikeusistuntoja ja kotietsintöjä”.

Navalnaja saapui miehensä oikeudenkäyntiin Moskovassa 2. helmikuuta.­

20.2. 9:26

– Aleksein tärkein viesti on, että hän ei pelkää. En minäkään. Pyydän, että tekään ette pelkäisi, Julia Navalnaja sanoi tammikuussa.

Navalnajasta tuli miehensä tärkein edustaja ensimmäisen kerran, kun tämä myrkytettiin viime elokuussa. Navalnaja päätti, että hänen tajuton miehensä lennätettiin Venäjältä Saksaan hoitoon.

Toisen kerran Navalnaja pakotettiin ruoriin, kun Saksasta palaava Navalnyi pidätettiin suoraan lentokentällä tammikuussa. Maailma seurasi pariskunnan lentoa Saksasta Moskovaan, suoraan suden suuhun.

Viimeistään silloin hoikasta ja vaaleasta moskovalaisnaisesta tuli kansainvälinen julkkis. Mutta ei hohdokas julkkis. Hän kertoi BBC:n mukaan, että hänen elämänsä on nyt ”poliisiasemia, oikeussaleja ja kotietsintöjä”.

Reilu viikko sitten Julia Navalnaja siirtyi Venäjältä Saksaan.

Julia Abrosimova syntyi vuonna 1976 vähintäänkin keskiluokkaiseen perheeseen. Isä oli tiedemies, äiti töissä ministeriössä. Avioeron jälkeen äiti meni naimisiin toisen virkamiehen kanssa.

Julia opiskeli taloustieteitä. Valmistuttuaan hän työskenteli pankeissa. Kesällä 1998 lomalla Turkissa hän tapasi toisen moskovalaisen, Aleksei Navalnyin. Tämä oli Yhdysvalloissakin opiskellut lakimies, joka oli mukana perheensä bisneksissä.

Kaksi vuotta myöhemmin he menivät naimisiin. Tytär Daria syntyi vuonna 2001 ja poika Zakhar vuonna 2007.

Navalnyit kävivät äänestämässä Moskovan pormestarivaalissa 2013. Navalnyi oli ehdolla.­

Pojan syntyessä isä oli jo syvällä politiikan syövereissä. Aleksei Navalnyi alkoi vastustaa Vladimir Putinin valtaa suunnilleen saman tien, kun Putin nousi presidentiksi. Ensin hän oli liberaalin Jabloko-puolueen jäsen. Puolueen kanssa riitaannuttuaan hän keskittyi vastustamaan korruptiota.

2000-luvulla presidenttinä ja pääministerinä toimineen Putinin suosio pysyi vakaana. Navalnyin ja opposition hetki koitti vasta, kun Putin halusi nousta uudestaan presidentiksi Dmitri Medvedevin jälkeen. Se suututti monia isojen kaupunkien uuden keskiluokan jäseniä. Putinin puoluetta syytettiin myös vaalivilpistä valtakunnan duuman vaaleissa.

2010-luvun alussa nähtiin suuria mielenosoituksia, jotka tekivät Navalnyista pienen duuman ulkopuolisen opposition tähden. Julia Navalnaja seisoi niissä miehensä vieressä.

Suurimman osan aikaa Navalnaja oli kuitenkin perheenäiti, joka huolehti lapsista.

Independentille eräs pariskunnan ystävä kertoi Navalnajasta:

– Kaikesta huolimatta hän pystyy elämään ihan normaalia perhe-elämää. Se on ihailtavaa.

Navalnaja kuvattuna Omskissa lähellä sairaalaa, jossa hänen miehensä Aleksei oli hoidettavana myrkytyksen jälkeen elokuussa 2020.­

Pelkkä perheenäiti Navalnaja ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Hän työskenteli miehensä sihteerinä tämän kampanjoissa.

Pariskunnan hyvin tunteva toimittaja ja tutkija Jevgenia Albats kuvasi sanomalehti Independentille:

– Olen varma, että Aleksei keskustelee Julian kanssa joka yksityiskohdasta. Julia on hänen elämänsä opas.

Albatsin mukaan Julian ote Alekseista on vahva.

– Koko aikuisikänsä Aleksei on hakenut ennen kaikkea Julian arvostusta.

Albats on keksinyt Navalnajalle lempinimenkin: ”Lumikuningatar”.

Navalnaja Moskovassa 1. helmikuuta.­

Navalnajaa kuvataan älykkääksi, mutta luonteeltaan hyvin ristiriitaiseksi henkilöksi. Samaa monet sanovat hänen miehestään.

Aleksei Navalnyi on avoimesti pyrkinyt Putinin haastajaksi ja siis Venäjän presidentiksi. Lopulta viime vuonna Venäjän johto ei enää voinut sivuuttaa häntä, traagisin seurauksin.

Navalnyi yritettiin surmata harvinaisella, Venäjän armeijan kehittämällä myrkyllä. Toivuttuaan hänet heitettiin vankilaan tekaistuina pidetyillä syytteillä. Toisin kuin aiemmin Navalnyi saattaa nyt viettää vankileireillä vuosia.

Navalnajasta tuli miestään puolustavien mielenosoitusten näkyvin hahmo. Hän seisoi uljaana, kun miliisit pieksivät väkijoukkoja.

Virkavalta ei jättänyt keinojaan tähän. Navalnyin kannattajia haettiin kodeistaan ja pidätettiin. Heidän asuntojaan pengottiin. Väkivalta oli tarkoituksenmukaista, sillä haluttiin pelotella.

– He varjostavat minua kuin kansanvihollisen vaimoa, Navalnaja kertoi Instagramissa Timesin mukaan.

– Vuosi 1937 on jälleen täällä huomaamattamme.

Vuosi 1937 on hetki, jona Stalin käynnisti suuret puhdistuksensa. Ne olivat paljon armottomammat kuin ne, mitä Venäjällä on nyt nähty. Mutta virkakoneisto on suoraa jatkoa Stalinin salaisille poliiseille.

Venäjällä on haettu vertauksia kauempaakin historiasta. Navalnajaa on kutsuttu ”dekabristin vaimoksi”. Dekabristit olivat upseereita, jotka vuonna 1825 kapinoivat tsaari Nikolai I:n itsevaltaa vastaan. Kun heitä karkotettiin Siperiaan, vaimot seurasivat usein mukana.

Enää tämä ei onnistu.

Aleksei Navalnyi evakuoitiin Omskista Saksan Berliiniin elokuussa.­

Pystyykö ja haluaako Julia Navalnaja nousemaan miehensä tilalle Venäjän opposition kärkihahmoksi?

Se saattaisi vaatia palaamista Saksasta Venäjälle. Navalnyi itse ei uskonut, että Venäjällä voitaisiin tehdä kumousta ulkomailta.

Navalnaja on viime vuoteen asti vältellyt johtajan ja poliitikon roolia. Hänen aatteensa on ollut Aleksei.

Navalnaja ja Navalnyi lentokoneessa matkalla Berliinistä Moskovaan 17. tammikuuta.­

Jevgenia Albatsin mukaan Putinin haastajaksi nousu ei kiehdo Navalnajaa.

– Se tekisi hänestä Aleksein kilpailijan ja se on viimeinen asia mitä Julia haluaa.

Miehensä luottamus Navalnajalla on. Hänen mukaansa vaimon läsnäolo auttoi toipumista myrkytyksen tuomista harhoista saksalaisessa sairaalassa. Hän tajusi, että juuri Julia kohensi hänen tyynyään ja odotti tämän paluuta.

”Rakkaus parantaa ja tuo takaisin elämään... Julia sinä pelastit minut, se kerrottakoon lääketieteen oppikirjoissa”, Navalnyi kirjoitti toivuttuaan.Lähteet: BBC, Independent, Times.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?