WHO:n tutkijat vierailivat koronan alkulähteeksi epäillyllä ruokatorilla Wuhanissa – tutkija CNN:lle: ”On melkoinen shokki nähdä paikka” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

WHO:n tutkijat vierailivat koronan alkulähteeksi epäillyllä ruokatorilla Wuhanissa – tutkija CNN:lle: ”On melkoinen shokki nähdä paikka”

WHO:n tutkijoiden Kiinan-matkan tarkoituksena on hankkia tietoja pandemian alkuvaiheista.

1.2. 0:54

Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkijat vierailivat sunnuntaina Wuhanissa Huananin ruokatorilla, jonne lääkärit yhdistivät ensimmäiset havainnot uudesta koronaviruksesta joulukuussa 2019.

Ruokatorista puhutaan yleisesti koronapandemian alkupisteenä, vaikka myöhempien tutkimusten mukaan pandemia on saattanut saada alkunsa muuallakin.

– On melkinen shokki nähdä paikka. Kaikki kauppapaikat ovat tyhjiä, mutta välineet ovat vieläkin siellä. Se on hieman aavemaista, sanoi yksi WHO:n tutkijatiimin jäsenistä, zoologi Peter Daszack CNN:lle

Tutkijatiimin Kiinan-matkan tarkoituksena on hankkia tietoja pandemian alkuvaiheista sekä siitä, miten virus siirtyi eläimistä ihmisiin.

– Vaikka ruokatori onkin jossain määrin desinfioitu, ovat kaikki kaupat ja välineet vieläkin siellä. Siitä saa hyvän kuvan ruokatorin ylläpidosta, infrastruktuurista, hygieniasta ja tuotteiden ja ihmisten virrasta, kertoi tutkijatiimin johtaja Peter Ben Embarker CNN:lle.

Embarkerin mukaan on kuitenkin vielä liian aikaista vetää johtopäätöksiä viruksen alkuvaiheista.

– On selvää, että torilla tapahtui jotain, mutta voi myös olla, että muilla paikoilla oli sama rooli ja tämä tori kiinnitti huomion, koska lääkärit olivat tarpeeksi viisaita yhdistääkseen muutaman satunnaisen tapauksen yhteen.

Kiinan viranomaiset ovat Embarkerin mukaan antaneet WHO:lle dataa influenssatapauksista, jotka Kiinan tautienseurantajärjestelmä havaitsi Hubein alueella ennen koronaviruspandemian alkua joulukuussa 2019. Data voi antaa vihjeitä viruksen alkuvaiheista.

Kiina vastusti pitkään WHO:n asiantuntijoiden saapumista maahan. Kansainvälinen selvitys saattaa paljastaa kiusallista tietoa kommunistihallinnon virheistä ja peittely-yrityksistä pandemian alkuvaiheessa vuodenvaiheessa 2019–2020.

Lue lisää: Selviääkö pandemian alkuperästä uutta tietoa? WHO:n virussalapoliisien operaatio Kiinan Wuhanissa käynnistyi

Embarker kuvaili CNN:lle Kiinan viranomaisten asennetta tutkijatiimiä kohtaan avoimeksi ja joustavaksi.

– Saamme nähdä sen, mitä haluamme nähdä, hän sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?