Kiinassa on pelastettu 11 kaivosmiestä romahtaneesta kaivoksesta – turmasta jo kaksi viikkoa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kiinassa on pelastettu 11 kaivosmiestä romahtaneesta kaivoksesta – turmasta jo kaksi viikkoa

Loukkuun satojen metrien syvyyteen on kerrottu jääneen 22 kaivosmiestä.

24.1. 7:20 | Päivitetty 24.1. 12:58

Kiinassa on onnistuttu pelastamaan 11 kaivosmiestä, jotka olivat olleet loukussa romahtaneessa kaivoksessa jo kaksi viikkoa. Asiasta kertoi Kiinan valtiollinen televisioyhtiö CCTV.

Itäisessä Shandongin maakunnassa sijaitseva Hushanin kultakaivos romahti räjähdyksen jälkeen 10. tammikuuta. Loukkuun satojen metrien syvyyteen on kerrottu jääneen runsaat 20 kaivosmiestä.

Tänään julkistutun tiedon mukaan loukussa on vielä kymmenen kaivosmiestä.

Pelastajat olivat aiemmin saaneet yhteyden noin kymmenen miehen ryhmään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?