Mediatiedot: Biden soitti ensimmäistä kertaa eurooppalais­johtajalle – Britannian pää­ministeri Johnson twiittasi puhelun jälkeen toiveikkaasti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mediatiedot: Biden soitti ensimmäistä kertaa eurooppalais­johtajalle – Britannian pää­ministeri Johnson twiittasi puhelun jälkeen toiveikkaasti

AFP arvioi puhelun lämmittäneen hyytävää tunnelmaa, joka on vallinnut kaksikon välillä sen jälkeen, kun Biden kutsui Johnsonia Donald Trumpin "fyysiseksi ja henkiseksi klooniksi".

Boris Johnson (oikealla) keskusteli lauantaina Yhdysvaltojen tuoreen presidentin Joe Bidenin kanssa puhelimessa.­

24.1. 2:25

Yhdysvaltain tällä viikolla virkavalansa vannonut presidentti Joe Biden on jatkanut soittokierrostaan ulkomaiden johtajille. Myöhään lauantaina Suomen aikaa Biden soitti Britannian pääministerille Boris Johnsonille.

Brittimedioiden, muun muassa Sunday Telegraphin, mukaan Johnsonin uskotaan olevan ensimmäinen Bidenilta puhelun saanut eurooppalainen valtionjohtaja.

Telegraphin mukaan Johnson olisi kolmas Bidenin kanssa puhunut johtaja sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti aloitti puhelukierroksensa perjantaina paikallista aikaa soittamalla Kanadan pääministerille Justin Trudeaulle. Sen jälkeen vuorossa oli Meksikon presidentti Andres Manuel Lopez Obrador.

Bidenin puhelua Johnsonille aikaistettiin kahdella päivällä alkuperäisestä suunnitelmasta, Telegraph kertoo. Lehti tulkitsee tämän vahvistavan Britannian ja Yhdysvaltojen kahdenvälisiä suhteita.

Esillä myös mahdollinen vapaakauppasopimus

Puhelun kerrotaan kestäneen 35 minuuttia ja kattaneen useita aihealueita.

Johnson twiittasi puhelun jälkeen odottavansa maiden pääsevän edistämään "vihreää ja kestävää" toipumista koronaviruspandemiasta. Johnson mainitsi myös maiden välisen pitkäkestoisen liittolaissuhteen syventämisen. Twiittiinsä Johnson oli liittänyt kuvan, jossa hän puhuu lankapuhelimeen paitahihaisillaan.

Pääministerin tiedottajan mukaan puhelussa otettiin esille myös mahdollinen vapaakauppasopimus maiden välillä, yleisradioyhtiö BBC kertoo. Biden on aiemmin suhtautunut kriittisesti Johnsonin brexit-politiikkaan. BBC:n mukaan Biden ja Johnson eivät ole koskaan tavanneet toisiaan.

Uutistoimisto AFP arvioi puhelun lämmittäneen hyytävää tunnelmaa, joka on vallinnut kaksikon välillä sen jälkeen, kun Biden vuonna 2019 kutsui Johnsonia Yhdysvaltain tuolloisen presidentin Donald Trumpin "fyysiseksi ja henkiseksi klooniksi". Bidenin taannoinen lausahdus nostettiin puhelun jälkeen esiin useissa medioissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?