Bernie Sanders selitti hilpeyttä herättänyttä olemustaan Bidenin virkaanastujaisissa – meemit toivat yllättävän viestitulvan perheenäidille

Senaattorille lapaset antanut nainen ei aio lyödä rahoiksi saamallaan julkisuudella.

Bernie Sandersista on tehty lukemattomia meemejä ja tästä kuvasta on tullut viraalihitti.

23.1.2021 21:29

Kuvat ja meemit Vermontin senaattorista Bernie Sandersista presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa herättävät edelleen hilpeyttä sosiaalisessa mediassa.

Arkiseen takkiin ja pukeutunut Sanders kuvattiin kyhjöttämässä määrätyllä paikallaan yleisössä. Lisäksi senaattori kantoi mystistä ruskeaa kirjekuorta.

Bernie Sandersin asu on herättänyt ihmetystä ja hilpeyttä somessa.

Seth Meyersin talk show’ssa Sanders vastasi kysymyksiin pukeutumisestaan. Sanders sanoi, ettei voinut ajatella, että hänestä otetusta kuvasta tulisi viraalihitti ja meemi.

– Istuin siellä yrittäen vain pysyä lämpimänä, yrittäen kiinnittää huomiota siihen, mitä oli tapahtumassa.

Senaattori sanoi huvittuneen oloisena nähneensä kyllä meemit.

Sanders kertoi, että oli saanut lapaset opettajalta.

– Hän on hyvin, hyvin mukava ihminen ja hän on ollut hieman ällikällä lyöty hänen saamastaan huomiosta.

Sanders sai lapaset kannattajaltaan.

Sanders ei kuitenkaan paljastanut, mitä kirjekuoressa oli.

– Haluaisin kertoa sinulle, Seth. Mutta se on huippusalaista.

Senaattori kommentoi asuaan CBS:n This Morning -ohjelman haastattelussa.

– Vermontissa me pukeudumme lämpimästi. Me tiedämme yhtä ja toista kylmästä ja emme niin välitä hyvästä muodista. Me haluamme pysyä lämpiminä, Sanders sanoi ja nauroi.

Kuvat Sandersista ovat tuoneet paljon julkisuutta lapaset tehneelle Jen Ellisille. Ellis opettaa toista luokkaa Essex Junctionissa, Burlongtonin ulkopuolella. Sanders toimi Burlingtonin pormestarina 1980-luvulla.

Ellis antoi lapaset Sandersille viitisen vuotta sitten, muttei ole koskaan tavannut senaattoria, nainen kertoi Jewish Insiderille. Sanders on kuvattu kuitenkin useita kertoja lapaset käsissään.

Nyt sadat muut haluaisivat samanlaiset lapaset, mutta Ellis ei aio hyödyntää Sandersista otettujen kuvien tuomaa julkisuutta.

– Olen otettu siitä, että niitä halutaan, mutta (verkkokauppa) Etsyssä on paljon ihmisiä, jotka myyvät niitä ja toivottavasti ihmiset saavat sitä kautta bisnestä Ellis sanoi.

– En ole lopettamassa päivätyötäni. Olen toisen luokan opettaja ja olen äiti ja se kaikki pitää minut kiireisenä.

– Ei ole mitenkään mahdollista, että voisin tehdä 6000 paria lapasia ja joka kerta, kun avaan sähköpostini, useat sadat ihmiset ovat lähettäneet viestejä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?