Valkoisen talon lehdistösihteeri: Biden antaa kongressin päättää Trumpin kohtalosta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Valkoisen talon lehdistösihteeri: Biden antaa kongressin päättää Trumpin kohtalosta

Keskiviikkona virkavalansa vannoneen presidentti Joe Bidenin hallinto piti ensimmäisen tiedotustilaisuutensa samana iltana.

Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki kertoi uuden hallinnon aikovan taistella virheellisiä tietoja vastaan ”paikkansapitävällä informaatiolla”.­

21.1. 4:51

Yhdysvaltain tuoreen presidentin Joe Bidenin hallinto piti paikallista aikaa keskiviikkoiltana demokraattipresidentin hallintokauden ensimmäisen virallisen lehdistötilaisuuden.

Hallinnon lehdistösihteeri Jen Psaki kertoo uutiskanava CNN:n mukaan hallinnon jatkavan päivittäisiä Valkoisen talon lehdistötilaisuuksia ja järjestävän myös säännöllisiä koronatilannekatsauksia.

Psaki kertoi myös uuden hallinnon aikovan taistella virheellisiä tietoja vastaan ”paikkansapitävällä informaatiolla”.

Psakin mukaan Biden oli puhunut hänen kanssaan siitä, miten tärkeää on tuoda totuus ja läpinäkyvyys takaisin Valkoisen talon lehdistöhuoneeseen, kertoo brittilehti Guardianin. Psaki oli puhunut aiheesta presidentin kanssa, kun Biden oli pyytänyt häntä lehdistösihteerikseen. Tuore lehdistösihteeri painotti olevansa sitoutunut tuomaan läpinäkyvyyttä omaan tehtäväänsä.

Uutiskanava CBS Newsin mukaan Psaki kertoi, että hänellä on syvä kunnioitus riippumatonta lehdistöä kohtaan yhdysvaltalaisessa demokratiassa. Hän arvioi kuitenkin, että tulee varmasti olemaan hetkiä, jolloin Valkoisen talon viestintä ja Valkoisessa talossa toimivat toimittajat ovat keskenään eri mieltä.

Biden antaa kongressin päättää Trumpin kohtalosta

Kyseessä oli ensimmäinen Valkoisen talon lehdistötilaisuus sitten joulukuun puolivälin. Bidenin edeltäjän ex-presidentti Donald Trumpin lehdistösihteeri Kayleigh McEnany antoi lausunnon päivä loppiaisena tapahtuneen kongressitalon hyökkäyksen jälkeen, mutta ei ottanut tuolloin vastaan kysymyksiä, kertoo CNN.

Psakilta kysyttiin CBS:n mukaan lehdistötilaisuudessa myös muun muassa Bidenin mielipidettä siihen, tulisiko Trump asettaa vastuuseen kannattajiensa tekemästä kongressitalon valtausyrityksestä.

Psakin mukaan Biden aikoo jättää asian kongressin päätettäväksi. Bidenin mukaan kongressin jäsenet voivat kantaa perustuslaissa heille asetetut velvollisuudet ja päättää, mikä on oikea tie eteenpäin.

Edustajainhuone on asettanut Trumpin virkasyytteeseen kapinan kiihottamisesta kongressitalon mellakointiin liittyen. Lopullisen ratkaisun asiassa tekee maan senaatti.

CBS:n mukaan Psaki painotti Bidenin hallinnon keskeisiin virkoihin kaavailemiensa ministerien ja virkamiesten vahvistamisen senaatissa olevan erityisen tärkeää tuoreelle presidentille. Erityinen painoarvo on kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeillä viroilla.

Bidenin ehdokas kansallisen tiedustelun johtajaksi sai senaatin hyväksynnän keskiviikkoiltana. Avril Haines on ensimmäinen Bidenin hallinnon keskeisten virkojen ehdokkaista, joka on saanut senaatin aamenen.

Bidenin on määrä soittaa perjantaina Kanadan Trudeaulle

Kanadan pääministeristä Justin Trudeausta on määrä tulla ensimmäinen ulkomainen johtaja, jonka kanssa Biden keskustelee puhelimessa virkaanastujaistensa jälkeen.

Valkoisen talon mukaan Bidenin ja Trudean on määrä keskustella perjantaina. CNN kertoo lehdistösihteeri Jen Psakin sanoneen, että puhelun aikana on määrä käsitellä Yhdysvaltain ja Kanadan välistä suhdetta sekä Bidenin kiisteltyyn Keystone XL -öljyputkeen liittyvää määräystä.

Biden allekirjoitti määräyksen, joka kumosi öljyputken rakennusluvan. Trudeau sanoi aiemmin keskiviikkona olevansa pettynyt Bidenin päätökseen kumota rakennuslupa.

Noin 1 900 kilometrin mittaisen putken on ollut tarkoitus kuljettaa öljyä Kanadan jalostamoista Yhdysvaltoihin aina Meksikonlahden rannalle saakka. Ympäristönsuojelijat ja alkuperäiskansojen edustajat ovat vastustaneet putkea voimakkaasti.

CNN:n mukaan Psaki kertoi lehdistötilaisuudessa myös, ettei vielä ole mitään suunnitelmia siitä, että Biden olisi lähiaikoina soittamassa Venäjän presidentille Vladimir Putinille. Suunnitelmia Bidenin ja Trumpin väliselle puhelulle ei myöskään ole.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?