Jill Biden twiittasi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ensimmäisen naisen roolissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Jill Biden twiittasi ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain ensimmäisen naisen roolissa

Presidenttimiehensä tavoin Yhdysvaltain ensimmäinen nainen korosti Valkoiseen taloon muuton yhteydessä kansakunnan yhtenäisyyttä.

Presidenttipari vilkutteli Valkoisen talon edustalla keskiviikkoisen virkaanastujaisseremonian jälkeen.­

21.1. 4:38

Yhdysvaltain 46. presidentti Joe Biden vannoi virkavalansa keskiviikkona Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa. Samana päivänä hän muutti virallisesti vaimonsa Jill Bidenin kanssa Yhdysvaltain presidentin virka-asuntoon, Valkoiseen taloon.

Varhain torstaina Suomen aikaa Jill Biden julkaisi pikaviestipalvelu Twitterissä ensimmäisen twiittinsä Yhdysvaltojen ensimmäisen naisen roolissa.

Kyseessä oli videoviesti, jossa näkyy kuinka Joe ja Jill Biden vilkuttavat uuden kotitalonsa edustalle levitetyltä punaiselta matolta virkaanastujaisseremonian ja Arlingtonin hautausmaalla vierailun jälkeen.

Videon yhteyteen Jill Biden kirjoitti lyhyen saatetekstin.

– Kiitos uskostanne kaikkia meitä suurempaan asiaan: Siihen, että rakennamme paremman maailman, sillä me teemme sen yhdessä, Jill Biden twiittasi.

Jill Bidenin twiitin voi sanoa tukevan hänen miehensä aiemmin julistamaa sanomaa.

Valkoisen talon edustalla presidentti Bidenilta kysyttiin aiemmin, mikä hänen viestinsä maailmalle on.

Presidentti Biden ei turhia kierrellyt ja kaarrellut, vaan vastasi kysymykseen ytimekkäästi yhdellä sanalla.

– Yhtenäisyys.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?