Valkoisen talon uusi lehdistö­sihteeri kävi ensi kertaa tulikokeessa – otti esille myös kuuman perunan, joka pyörii kaikkien huulilla - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Valkoisen talon uusi lehdistö­sihteeri kävi ensi kertaa tulikokeessa – otti esille myös kuuman perunan, joka pyörii kaikkien huulilla

Torstain vastaisena yönä Suomen aikaa Valkoisessa talossa järjestettiin Joe Bidenin hallinnon ensimmäinen tiedotustilaisuus.

Uusi lehdistösihteeri Jen Psaki astui median eteen keskiviikkona.­

21.1. 3:41

Valkoisessa talossa järjestetty tiedotustilaisuus oli talon lehdistösihteeriksi nimitetyn Jen Psakin ensimmäinen todellinen tulikoe.

Tilaisuus sujui odotusten mukaan ja ongelmitta.

Lehdistötilaisuudessa Psaki kertoi, että Kanadan pääministeristä Justin Trudeausta on määrä tulla ensimmäinen ulkomainen johtaja, jonka kanssa Yhdysvaltain uusi presidentti Joe Biden keskustelee puhelimessa virkaanastujaistensa jälkeen.

Valkoisen talon mukaan Bidenin ja Trudeaun on määrä keskustella perjantaina.

Trudeaun lisäksi Bidenin on määrä tehdä lähiaikoina puhelinsoittoja myös muille Yhdysvaltojen liittolaisille.

Psakin mukaan soittolistalta puuttuvat kuitenkin vielä sellaiset nimet kuin Donald Trump sekä Vladimir Putin.

Trumpin nimi tuli lehdistötilaisuudessa esille, sillä tämän kerrotaan jättäneen presidentin virkahuoneeseen Oval Officeen kirjeen Joe Bidenille. Kirjeen sisältö on toistaiseksi säilynyt mysteerinä.

Biden kertoi keskiviikkona, että kirje on yksityinen eikä hän aio kertoa siitä julkisuuteen ennen kuin on keskustellut Trumpin kanssa.

Todistettavasti Biden on kuitenkin jo lukenut kirjeen, sillä hän on luonnehtinut sen sisältöä.

– Presidentti kirjoitti erittäin ystävällisen kirjeen, Biden on kertonut.

Trumpin kirje oli aseteltu presidentin virallisen työhuoneen kirjoituspöydälle, Resolute Deskille, jossa se odotti vastaanottajaansa. Resolute Desk on yksi harvoista elementeistä Oval Officessa, joka on säilynyt ennallaan Trumpin lähdettyä Valkoisesta talosta.

Lehdistösihteeri Psakin mukaan Bidenille ei ole toistaiseksi aikataulutettu soittoa ex-presidentti Trumpille.

Kirjeeseen on kohdistunut paljon huomiota, sillä väistynyt presidentti Trump ei vallanvaihdon yhteydessä pitänyt kiinni totutuista perinteistä.

Trump ei muun muassa kutsunut Bidenia vaalien jälkeen tapaamiseen Valkoiseen taloon. Hän ei myöskään osallistunut Bidenin virkaanastujaisseremoniaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?