Nyt puhuu kongressin mellakoitsijoiden pahoinpitelemä poliisi – kuuli kylmäävät sanat - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Nyt puhuu kongressin mellakoitsijoiden pahoinpitelemä poliisi – kuuli kylmäävät sanat

Poliisi kertoo hetkestä, kun hänet uhattiin ampua hänen omalla aseellaan Yhdysvaltain kongressin edessä.

Poliisi ja Donald Trumpia tukevat mellakoitsijat ottivat yhteen viime viikon keskiviikkona Yhdysvaltain kongressirakennuksen edessä.­

16.1. 2:03

40-vuotias Michael Fanone oli yksi niistä poliiseista, jotka olivat suojaamassa Yhdysvaltain kongressirakennusta viime viikon keskiviikkona, kun mellakoivat Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat rakennukseen.

Lähes kaksi vuosikymmentä poliisina toiminut Fanone oli vartioimassa rakennuksen länsisivun terassin sisäänkäyntiä, kun yhteenotto mellakoitsijoiden kanssa tapahtui.

CNN:n mukaan Fanone kuvailee maanneensa maassa pökertyneenä ja loukkaantuneena, kun ryhmä mellakoitsijoita varasti häneltä ammuksia, poliisiradion ja virkamerkin. Hän kertoo että häntä oli ammuttu useita kertoja sähkölamauttimella niskaan.

Silloin hän kuuli kylmäävät sanat.

– Joku alkoi ottaa asettani ja he huusivat, ”tapa hänet hänen omalla aseellaan”, Fanone sanoo CNN:lle.

Fanone kertoo, että tilanteen kärjistyttyä hän oli itsekin ajatellut turvautua aseeseen, mutta hän ymmärsi, ettei hänellä ole tarpeeksi tulivoimaa suurta joukkoa vastaan. Hän joutuisi pian taas alakynteen ja silloin mellakoitsijoilla olisi syy tappaa hänet.

– Joten toinen vaihtoehto oli vedota joidenkin inhimillisiin tunteisiin. Muistan vain huutaneeni, että minulla on lapsia. Ja se näytti toimivan, sanoo Fanone, joka on neljän lapsen isä.

Hän kertoo, että silloin ryhmä mellakoitsijoita ympäröi hänet ja suojasi häntä, kunnes paikalle saapui apua.

– Kiitos, mutta mitä v****a te oikein teitte siellä, Fanone sanoo nyt mellakoitsijoille, jotka suojasivat häntä sillä hetkellä.

Vastaavia yhteenottoja tapahtui Capitolin ympäristössä useita. Fanone oli yksi poliiseista, joka loukkaantui mellakoissa, jotka alkoivat sinä päivänä, kun Joe Bidenin vaalivoitto vahvistettiin.

Washingtonin mellakka ja kongressirakennuksen valtausyritys ovat johtaneet yhteensä jo kymmeniin pidätyksiin ja syytteisiin.

CNN:n mukaan pidätettyjen ja syytteitä jo saaneiden joukossa ovat muiden muassa eläköitynyt ilmavoimien reservin upseeri, useita räjähteitä ja aseita autossaan Washingtonissa säilyttänyt mies sekä Konfederaation lipun kongressirakennukseen tuonut mies.

Viranomaiset kertoivat aiemmin tällä viikolla, että yli 70 ihmiselle on luettu syytteet. Viranomaisten mukaan syytenivaska on silti vasta alkua, ja kaikkiaan useita satoja ihmisiä saatetaan vielä pidättää ja syyttää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?