5 mullistusta, jotka Joe Biden aikoo tehdä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tuleva presidentti Joe Biden vannoo keskiviikkona virkavalansa. Haasteita riittää, mutta hän listasi kampanjassaan tavoitteitaan.­

5 mullistusta, jotka Joe Biden aikoo tehdä

Yhdysvaltain 46. presidentti Joe Biden vannoo virkavalansa ensi viikolla. Tulevalla presidentillä on kunnianhimoinen suunnitelma.

Koronaviruspandemia, talouslama, kapinayritys, pettyneet liittolaiset…

Yhdysvaltain 46. presidentti Joe Biden vannoo keskiviikkona virkavalansa tilanteessa, jossa haasteita riittää.

Biden on antanut itselleen sata päivää aikaa antaa maalle uusi suunta. Hän puhui vaalikampanjansa aikana jatkuvasti siitä, mitä tekee virkakautensa ensimmäisen sadan päivän aikana.

Miksi juuri sata päivää? Tätä ajanjaksoa on käytetty Yhdysvalloissa mittaamaan uuden presidentin tehokkuutta aina Franklin Delano Rooseveltin ajoista.

Roosevelt astui Valkoiseen taloon keskellä suurta lamaa 1933. Juuri valitun kongressin ensimmäinen istuntokausi kesti tasan sata päivää, ja Roosevelt puski sen aikana läpi ennätysmäärän lakeja, joiden pohjalta Yhdysvallat nousi lamasta.

Bidenin tehtävä näyttää yhtä vaikealta kuin Rooseveltin aikanaan. Biden tosin jakaa saman edun, josta myös Roosevelt nautti 1933: kongressin molemmat huoneet ovat demokraattisen puolueen hallussa. Republikaanien on oppositiosta vaikea jarruttaa Bidenin uudistuksia.

IS kokosi viisi tapaa, joilla Biden aikoo mullistaa Amerikkaa sadassa päivässä

Korona: Vauhtia rokotuksiin. Joe Biden sai itse toisen rokoteannoksen maanantaina.­

1. Koronavirus kuriin

Biden on toistuvasti korostanut, että koronaviruspandemian pysäyttäminen on hänen ensimmäinen ja tärkein tavoitteensa.

Pandemia jyllää Yhdysvalloissa tällä hetkellä pahemmin kuin koskaan. Kuolemantapauksia rekisteröidään yli 3 000 päivässä. Ensimmäinen koronarokotus annettiin 14. joulukuuta, ja kuukausi myöhemmin Yhdysvalloissa oli annettu vasta 11 miljoonaa rokoteannosta.

– Rokotteiden toimittaminen Yhdysvalloissa on ollut tähän mennessä surkea epäonnistuminen, Biden sanoi torstaina.

Biden on ilmoittanut tavoitteekseen, että 100 miljoonaa amerikkalaista saa rokotteen hänen virkakautensa ensimmäisen sadan päivän aikana.

Trumpin hallinto sysäsi vastuun rokotteiden antamisesta osavaltioille, mutta Biden on luvannut liittovaltion tukevan rokottamista sekä logistisesti että taloudellisesti. Hän myös haluaa nostaa luottamusta rokotteeseen.

Talous: Biden ajaa tukishekkejä kaikille ja lisää ruoka-apua.­

2. Talous kuntoon

Koronavirus ja sen leviämisen estämiseksi asetetut rajoitukset ovat olleet tuhoisia Yhdysvaltain taloudelle.

Työttömyysprosentti on tällä hetkellä 6,7, kun se viime helmikuussa oli 3,5. Erityisen rajusti työttömyys on iskenyt matalapalkka-aloille, joiden työntekijöissä naiset ja etniset vähemmistöt ovat yliedustettuina.

Joulukuussa 14 prosenttia amerikkalaisista ilmoitti, että heillä on vaikeuksia hankkia riittävästi ruokaa. Noin viidenneksellä asunnonvuokraajista oli maksuja rästissä.

Biden on luvannut esittää heti virkakautensa aluksi noin 1 500 miljardin euron tukipakettia, joka sisältää 1 150 euron tukishekin jokaiselle amerikkalaiselle. Työttömyyskorvausta parannetaan ja valtion ruoka-apua laajennetaan.

Tukipaketti rahoitetaan aikaisempien tukipakettien tapaan velkarahalla. Biden on luvannut elvyttää taloutta myös infrastruktuurihankkeilla, jotka rahoitetaan tukkimalla yritysverotuksen porsaanreikiä. Myös minimipalkan nostaminen 15 dollariin kuuluu Bidenin lähiajan tavoitteisiin.

Ilmasto: Pariisin ilmastosopimukseen liitytään heti takaisin.­

3. Ilmastopolitiikka uusiksi

Suhtautuminen ilmastonmuutokseen on yksi suurimmista eroista Trumpin ja Bidenin hallinnon välillä. Trump veti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, mutta Biden on luvannut liittyä siihen välittömästi takaisin.

Biden on luvannut palauttaa ensimmäisenä työpäivänään kaikki Barack Obaman virkakaudella asetetut ympäristösäännökset, jotka Trump kumosi. Hän voi tehdä tämän presidentin asetuksella.

Biden on sanonut, että hän haluaa saattaa USA:n polulle, joka johtaa hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä. Hän on luvannut kutsua ensimmäisen sadan päivän aikana maailman johtajat koolle ilmastohuippukokoukseen.

Yhteistyö: Suhteet kansainvälisiin järjestöihin kuten Natoon paranevat.­

4. Yhteistyö kunniaan

Toisin kuin Trump, Biden vannoo kansainvälisen yhteistyön ja monenkeskisten järjestöjen nimeen. Pariisin ilmastosopimuksen lisäksi hän aikoo liittää Yhdysvallat välittömästi takaisin myös Maailman terveysjärjestöön.

Siinä missä Trump teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Saudi-Arabiaan, Bidenin uskotaan palaavaan perinteisiin ja suuntaavaan monen edeltäjänsä tavoin Naton päämajaan Brysseliin.

Suomen Washingtonin-suurlähettiläs Mikko Hautala arveli Ilta-Sanomien haastattelussa vuodenvaihteessa, että Suomen ja Yhdysvaltain suhteet tuskin heikkenevät Bidenin myötä.

– Uskon, että meille ja muille Pohjoismaille on tulevan hallinnon puolelta aika paljon kysyntää tietynlaisena referenssiryhmänä maailman asioissa, Hautala sanoi.

Maahanmuutto: Trumpin rajoituksia kumottaneen heti presidentin asetuksilla.­

5. Rajat auki

Yksi Trumpin ensimmäisistä päätöksistä oli asettaa matkustusrajoituksia useille muslimienemmistöisille maille. Biden aikoo kumota ne ensi töikseen.

Biden on vannonut pyörtävänsä virkakautensa ensimmäisen sadan päivän aikana useita muitakin Trumpin maahanmuuttoa koskevia asetuksia. Hän aikoo palauttaa alaikäisenä laittomasti maahan tulleiden oikeuden pysyvään oleskelulupaan, pysäyttää Trumpin rajamuurin rakentamisen ja nostaa pakolaiskiintiön seitsenkertaiseksi.

Koska Trump rajoitti maahanmuuttoa presidentin asetuksilla, voi Biden pyörtää ne yhtä helposti omillaan. Maahanmuuttopolitiikan täydellinen kääntäminen vaatii kuitenkin aikaa ja voi kaatua korkeimman oikeuden vastustukseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?