Italian hallitus hajoamisen partaalla keskellä koronakriisiä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Italian hallitus hajoamisen partaalla keskellä koronakriisiä

Entisen pääministerin Matteo Renzin pienpuolueen odotetaan ilmoittavan jo tänään lähdöstään hallituksesta.

Italian entisen pääministerin Matteo Renzin puolueen odotetaan ilmoittavan tänään lähdöstään hallituksesta.­

13.1. 17:39

Italian hallitus natisee liitoksistaan. Maan entisen pääministerin Matteo Renzin odotetaan ilmoittavan tänään, että hänen nykyinen puolueensa, pieni Italia Viva lähtee hallituksesta. Tämä saattaa johtaa koko hallituksen kaatumiseen.

Ajoitus hallituksen kaatumiselle olisi erittäin huono, sillä Italian koronakriisi ei ole helpottanut. Maan terveysministeri Roberto Speranza vetosikin tänään kollegoihinsa, jotta nämä sivuuttaisivat hallituksen sisäiset riidat ja keskittyisivät italialaisten hengenpelastukseen.

Riidoissa ovat etenkin Renzi ja pääministeri Giuseppe Conte. Renzi on arvostellut kovin sanoin hallitusta pandemian hoidosta ja EU:n tukimiljardien käytöstä. Renzi haluaisi rahoja käytettävän enemmän rakenteellisiin uudistuksiin avustusten ja veronalennusten sijasta. Miesten kerrotaan olevan myös huonoissa väleissä.

Hallituksen pääpuolueet Viiden tähden liike ja Sosiaalidemokraatit ovat pysyneet hallituksen tukena.

Hallitus ei halua uusia vaaleja

Conte on kertonut aikovansa testauttaa hallituksensa luottamusta parlamentilla, jos Renzi puolueineen lähtee. Conte toivoo hallituksensa saavan sen verran tukea senaatin oppositiosta, että se pystyy jatkamaan. Alahuoneessa hallituksella olisi riittävästi edustajia ilman Italia Vivaakin.

Kakkosvaihtoehtona pidetään sitä, että Conte kokoaisi pikaisesti uuden hallituksen, jossa Italia Vivalla olisi nykyistä painavammat salkut.

Jos hallitus kaatuu eikä uutta saada kasaan nopeasti, muun muassa miljardien korona-avustukset italialaisille yrityksille vaarantuvat.

Kauhuskenaario hallituspuolueille olisi uudet vaalit, sillä mielipidekyselyiden mukaan valta siirtyisi vaaleissa oikeistopuolueiden koalitiolle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?