Joulukuussa Euroopan paras korona­tilanne, nyt eniten uusia tartuntoja koko maailmassa – mitä ihmettä tapahtui Irlannissa? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Joulukuussa Euroopan paras korona­tilanne, nyt eniten uusia tartuntoja koko maailmassa – mitä ihmettä tapahtui Irlannissa?

Koronaviruksen brittivarianttia on jo 40 prosenttia kaikista Irlannin tartunnoista.

Ambulansseja Mater-sairaalan edustalla Dublinissa, kuvattuna tiistaina. Irlannissa on meneillään jo kolmas laajamittainen yhteiskunnan sulkutila.­

13.1. 5:21

Irlanti lopetti kuuden viikon yhteiskunnan sulkutilan joulukuussa. Silloin maassa oli yksi parhaista koronatilanteista Euroopassa.

Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut ja dramaattisesti. Viime viikolla Irlannissa oli maailman eniten uusia tartuntoja miljoonaa asukasta kohti, kertoo CNN.

Perjantaina maassa kerrottiin 8 248:sta uudesta tartunnasta, mikä on uusi päiväkohtainen ennätys.

Suomessa THL kehotti tiistaina välttämään kaikkea matkustamista Irlantiin, Britanniaan ja Etelä-Afrikkaan. Syynä suositukseen on muuntunut koronavirus, jota on havaittu kaikissa kolmessa maassa.

Mikä ihme meni maassa pieleen?

Siitä väittelevät nyt niin asiantuntijat, poliitikot kuin kansalaisetkin.

Maan pääministeri Micheál Martinin toimisto antaa huimaan tartuntojen nousuun ainakin kolme syytä: viruksen vuodenaikavaihtelun, Britanniassa tavatun ärhäkämmän virusvariantin pääsyn maahan sekä sen, että joulun aikaan kotitaloudet sekottuivat.

Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, CNN:lle huomautetaan pääministerin viestinnästä, vaan tartuntamäärien nousuun on vaikuttanut moni asia.

Irlanti avasi uudelleen majoituspalvelut ja muita talouden osa-alueita joulukuun neljäntenä päivänä. CNN:lle puhunut pääministerin edustaja toteaa, että kyseiset toimialat noudattavat pääosin terveysviranomaisten määräyksiä ja että tartuntamäärät hotellialalla, jälleenmyynnissä ja rakennusaloilla ovat olleet suhteellisen matalalla.

Aiempaa herkemmin tarttuva viruksen brittivariantti tavattiin Irlannissa ensimmäistä kertaa joulupäivänä. Tällä hetkellä noin 40 prosenttia Irlannin kaikista koronatapauksista on tätä muunnosta.

Siinä missä muut Euroopan maat kielsivät tai ainakin suosittelivat joulun viettämistä vain samassa taloudessa asuvien kanssa, Irlanti koitti jotain muuta. Joulukuun 18. päivästä eteenpäin kotitaloudet saivat ”sekoittua” kahden eri talouden kanssa.

Lisäksi yli 54 000 ihmistä lensi Irlantiin joulukuun 21. ja tammikuun 3. päivän välisenä aikana.

Tuolloin käytössä ei ollut asianmukaista karanteenikäytäntöä, Britannian Roayl Society of Medicine -yliopiston epidemiologian osaston johtaja, pohjoisirlantilainen Gabriel Scally totesi CNN:lle.

– Irlanti ja Britannia ovat koronan kanssa epäonnistuneita saarimaita, kun vertaa muihin. Jouluna ihmisillä oli ymmärrettävä halu palata normaaliin kovan vuoden jälkeen, mutta virus ei sitä tiedä.

Irlanti sulki ravintolat, ruokaa tarjoilevat pubit ja joitain kauppoja jouluaattona. Rajoituksia on jatkettu sen jälkeenkin. Nyt ei-tärkeät rakennustyömaat, koulut ja lasten päivähoitopalvelut on suljettu. Vuoden ensimmäisestä päivästä alkaen vierailijoiden ottaminen kotiin on myös ollut kiellettyä.

Irlannin sairaaloissa hoidetaan tällä hetkellä 1 582 koronapotilasta. Heistä 146 on tehohoidossa.

Suomen vastaavat luvut ovat 128 ja 30.

Irlannin tuorein piikki koronatartunnoissa tarkoittanee sitä, että sairaalahoitoon joutuvien määrä jatkaa kasvuaan lähitulevaisuudessa.

Yhteensä maassa on todettu yli 152 000 koronatapausta ja 2 452 koronakuolemaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?