Väkivallan pelätään jatkuvan Yhdysvalloissa – FBI varoitti kymmenistä suunnitelluista aseellisista protesteista - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Väkivallan pelätään jatkuvan Yhdysvalloissa – FBI varoitti kymmenistä suunnitelluista aseellisista protesteista

Trumpin kannattajien mellakointia kongressirakennuksessa viime viikon keskiviikkona.­

13.1. 2:44

Väkivaltaisten yhteenottojen pelätään jatkuvan Yhdysvalloissa.

Yksi maan kongressiedustaja kertoo CNN:lle olleensa tiedonannossa, jossa kerrottiin tuhansien aseellisten Donald Trumpin puolustajien suunnittelevan kongressirakennus Capitolin piirittämistä ennen tulevan presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisia.

Demokraattiedustaja Conor Lamb kertoo CNN:lle, että tiedonannossa puhuttiin 4 000:sta ”patriootista”, jotka suunnittelevat piirittävänsä Capitolin ja estävänsä demokraatteja pääsemästä rakennukseen sisään.

Lambin mukaan ryhmä on organisoitu ja sillä on suunnitelma.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kuusi edustajainhuoneen valiokunnan puheenjohtajaa kertoivat tiistaina olevansa huolestuneita maan turvallisuudesta lähitulevaisuudessa.

Puheenjohtajien lausunto tuli sen jälkeen, kun he osallistuivat Yhdysvaltain liittovaltion keskusrikospoliisi FBI:n tiedonantoon.

Puheenjohtajien mukaan kotimaisten, väkivaltaisten ekstremistien hyökkäyksien estämiseksi on tehtävä nykyistä enemmän.

– Meillä on suuri huoli jatkuvista, väkivaltaisista uhkauksista demokratiaamme kohtaan.

Lausunnon allekirjoittaneiden joukossa on ainakin edustajainhuoneen oikeusvaliokunnan puheenjohtaja Jerrod Nadler ja tiedustelukomitean puheenjohtaja Adam Schiff.

Maanantainen tiedonanto on jatkoa FBI:n varoitukseen ”aseellisista protesteista”, joita on suunniteltu ainakin 50:n osavaltion hallintorakennuksiin ja Washingtoniin.

Ainakin ABC ja CNN saivat maanantaina käsiinsä FBI:n sisäisen tiedotteen, jossa asiasta varoitetaan.

Tiedotteen mukaan aseellisia protesteja suunnitellaan osavaltioiden hallintorakennuksiin tammikuun 16.–20. välisenä aikana ja Capitol-rakennukseen tammikuun 17.–20. välisenä aikana.

Joe Bidenin virkaanastujaiset ovat juuri tammikuun 20. päivä.

FBI:n tiedotteessa kerrotaan myös ”kansannousun” uhasta, jos Trump erotetaan virastaan ennen Bidenin virkaanastujaisia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?